tiistai 30. lokakuuta 2012

30.10 part 2

Olihan mun pakko käydä 
Vekarakirppiksellä!
Mut oli pakko kohottaa mieltä 
tunnin viisumikeskuksen kanssa tappelemisen jälkeen!

Lähetettiin viikko sitten hakemukset + kopiot passista.
Kappasta, vaikka netissä lukee että kopio passista käy niin ei nyt sit käynytkään.
Olli sai kyllä tiedon asiasta mutta itse en saanut.
Eli soitin viisumikeskukseen ja eihän sielä ole suomea osaavaa työntekiää.
Huono suomi aksentilla koitin saada asiani perille,
tuloksetta!
Sanoin heille että huomenna tuun paikanpäälle
 ku ei tää puhelin asiointi toimi teillä,
morjens.

Onneks viisumin saa reilu viikossa 
ja matkaamme on kuitenkin kuukausi vielä aikaa.

Puhelun jälkeen kävelin siis
Vekarakirppikselle.
Onneks kävelinkin, löysyin mahtavan löydön!


Kahdella eurolla perfekt kunnossa olevat
huopikkaat M:lle talveksi.

Sekä löysin mä ihanan hameenkin

..minkä en saanut käännettyä
Nyt ehtis tiskata nopeesti 
ennenku hakis neidin dagiksesta.
Antaa hänen syödä välipala rauhassa ja hetken vielä leikkiä.

30.10

Kävin nopee aamulla hakemassa kaupasta viilin
 ku olin neidin dagikseen vienyt.
Näin iltalehden kannessa pienen lööpin
"NHL-tähti Kimmo Timonen pakeni perheensä kanssa kellariin hirmumyrkysä"
Kauheeta!
Toivottavasi he selviävät pelkällä pelästyksellä.
Olette ajatuksissa 
Tuo hirmumyrky vaikuttaa todella voimakkaalta ja onkin jo tappanut 13 ihmistä.
Kuvatkin ovat todella hurjia mutta samalla kiehtovan kauniita.


Lähidn eilen järkyttävän migreenin takia kotiin aikasemmin.
Kotimatkalla on kuitenkin vaarallisesti Vekarakirppis sekä Uffi.
Tälläkertaa bussia odotellessa piipahdin Uffissa.
Löysin neidille kympillä kakkos talvihaalarin, 
ihan hyvän näköisenkin kaikenlisäksi.



Neitikin piti haalarista kun eilen kokeiltiin.
Sai jopa testata sitä ku käytiin autolla sedälläni nopee viemässä imurin.
Jälleen Rogerin viikko pitää imuri.
Nyyhk.
Haalari todettu siis hyväksi ja todella lämpimäksi!

Tänään pääsen 13.15 ja ajattelin että jos jaksaa piipahtaisin 
Vekarakirppiksellä ennenku lähden kotiin.
Ollaan kuitenkin 16 maissa lähdessö sit 
Pauliinalle & Lumille leikkimään
Viikinmäkeen.

Huomenna tulee äiti yöks jälleen 
ja käydää nopee Ollin kanssa illansuussa Ikeassa
hakemassa lauantain juhlia varten hieman tavaraa.

Eilen käytiin läpi mitä voitais tarjoilla juhlissa, päädyttiin mm. :
leipätikku verisormiin
Vartaita
Korvavaikku tikkui
juusto-suklaakakku hämähäkinseitillä koristeltu
Kummitusmuffinsit
+ halloween aiheisiä karkkei sekä sipsiä.
Juotavaksi tulee myrkynvihreetä boolia missä kelluu silmämunia.
Mun puku pitäisi saapua tänään ja toivon todella että se istuu hyvin!
Ja ettei siinä ole liian iso kaulaukko ;-D
Pukuun tilasin vielä asusteeksi mustat pitkät kynnet sekä silmien eteen kissanaamarin.
pitää katsoa että sopiiko tuo naamari edes..

Nyt kuitenkin jos alkais laittaa laukkua kasaan ja lähtis luennolle.
Meille on pitämässä tänään mies cp-vammalla luentoa,
kertoakseen millaista on elää cp-vammaisuuden kanssa.
Mielenkiintoista!

päivän naama

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lapsiystävälliset Halloweenit´12

Ihana sunnuntai.
Ihana viikonloppu ylipäätäänsä.
Eilen vietettiin lapsiystävälliset 
Halloween juhlat.
Toisin sanottuna, herkuteltiin
niin että mahat poksu!
Popattiin popparia, tehtiin herkku vartaita sekä
bongasin 100% luonnollista snaksiä - kasvis sipsei!


Jotain extraa halusin neidille jäjestää.
Ens viikonloppuna kuitenkin olen itse menossa
vuoden kuumimpiin Halloween naamiaisiin
ja silloin neiti menee isällensä la-su yön.
Omaan naamiais asuun palataan ens viikolla ;)

Tänään on ollut mahtava ulkoilusää.
Oltiin reilu 2h puistoilemassa neidin kanssa aamupäivällä.
Emma poikien kanssa lähti mukaan.
Jotenkin todella liikuttavaa nähdä miten M & Adam on niin hyviä ystäviä.
Juoksee toistensa perään, huutele toisiaan jos ei näe ja muutenkin leikkivät yhdessä.
Ensi kesänä on jo kolmaskin ihanuus mukana geimiessä!



Kotimatkalla olikin mukava pieni yllätys.
Oulunkylän päiväkodin pihalla oli poliisi- ja paloauto!
Wautsi miten lapsukaiset innostu.
Meilläkun on todella poliisi fani tässä talossa.
Muukin kun tämä äiti ;-)
Jos poliisit ajaa ohi niin neidille nousee leveä hymy kasvoille,
valtava heiltutus alkaa sekä lopuksi lentosuukko.
ihana!

Vielä ennenku kotiin lounaalle suunnattiin
käytiin äänestämässä.
Tälläkertaan lipukkeeseen tuli numero
minkä takana on
vihreä nainen.

Nyt on illallinen syöyty.
Leivottiin neidin kanssa
suklaaruutuja mitkä ovat tällähetkellä
parvekkeella jäähtymässä.
Iltapalaksi suklaaruutuja teen keran.
Niin ja tietysti vaaleja!

p.s
Tälläkertaa vauvakuumeen lisäksi
mut on vallattu
muuttokuumeella!
En vain halua muuttaa koska
rakastan neidin dagista!



torstai 25. lokakuuta 2012

Diagnoosi?

Viimeksi kirjotin miten pienestä 
äidit iloitsee.
Nyt kirjotankin,
miten pienestä lapset iloitsee!

Nimittäin pienestä kimaltelevasta
leppäkerttutarrasta.
M oli hyvin onnellinen tarrastaan minkä sai lääkäriltä.

Kävimme siis tänään lääkärin vastaanotolla.
Vatsaongelmien takia.
M:llä on siis ollut koko elämänsä vatsaongelmia.
Todella kova ummetus
mikä yhtäkkiä tässä kuukausi sitten 
muuttui löysäksi.
On ollut myös vatsakipuja
sekä syö huonosti.
Eli paino ei nouse "tarpeeksi".

Olen käynyt päässäni läpi eri vaihtoehtoja
mitä neidillä voisi olla.
Yksi osui oikeaan- 
Epäillys keliakiasta.

Viikon sisällä pitäisi tulla lääkäriltä soitto
taikka suoraan lähete
sisätautien poliklinikalle, lastenklinikalle.

Keliakiaaa ei kuulema mielellään ihan näin pienillä
vielä aleta tutkia.
Mutta M:llä on kuitenkin niin pitkää ollut ongelma
 vatsansa kanssa että hyvä olisi heti päästä tutkimuksiin.
Sekä oireet mitkä sopisi yhteen keliakian kanssa.

Olen helpottunut.
Vihdoin päästään tutkimuksiin.
Vihdoin pystytään ehkä helpottamaan
pienokaisen oloa, kipua.

Keliakia olisi suuri muutos elämässä.
Täysin uudet syömistavata.
Onneksi neiti on vielä niin pieni ettei 
ruokavalion muutoksesta kärsi.
Kun esim. 7-vuotias.




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

PrinsessaLandia

Äidit iloitsee pienistä 
asioista.


Kun lapsi nukkuu omassa
sängyssä.
Toinen asia on vain että nukkuuko
koko yön
omassa sängyssä?
Vai käykö siinä niin että löydän itseni aamulla
neidin viesrestä neidin sängystä?

Ei tässä mennyt kuin 
vuosi
että saatiin neidin huone valmiiksi.
En kyllä ole edelleenkään oikein 
tyytyväinen.
Pimennysverhot ovat vielä asennusta vaille
sekä kirjahyllyyn 
koreja.
Sit voisin sanoa että olen 
tyytyväinen.


Kiinnostaako nähdä
lisää näitä sisustus
juttuja?

maanantai 22. lokakuuta 2012

Valittelu kannattaa..

Kerrankin kannatti hieman valitella.
Kaikki vain lähtee ja mä jään tänne.
No, uskon vahvasti että joku ylempi taho kuunteli valituksiani.
Selailin läpi kauneusmessuilta saamiani lehtiä
ja yhtäkkiä kädessäki oli Viking Linen- lahjakortti.
No, ei sen kummempi oikeesti 
mutta ilahdutti!

Talvinen Stockholm here we come
17-19.1.2013.
Tehdään neitisen kanssa
tyttöjen reissu.
Vain me kaks.


Shoppaillaan sekä syödään hyvin.
Varasin buffetin menomataksi
sekä tulomatkalla kädyään ala cartessa.
Niin ja tietysti meriaamiaisella!
Tukholmassa kun ollaan sain sovittua myös että 
käydään lounaalla pikku serkkuni ja hänen avovaimonsa kanssa.

Tiedän, tammikuuhun on vielä ikuisuus mutta on jotain mitä odottaa!
Ja ennen tammikuuta- 
Marraskuun eka lauantai on Halloween naamiaiset
sekä
5-9 joulukuuta on matka Tver:iin.
Eli on tässä vaikka mitä vielä!
Niin ja tietysti
Joulu & Uusivuosi

Aurinkokin rupesi nousemaan,
ihanaa ku ei sada.
Kello 10:15 alkaa koulu.
3h matematiikkaa sekä 2h Fysiikkaa & kemiaa.
yök.
Neitokaisen vein dagikseen puoli yhdeksään, 
ehti just syömään aamupalan sielä.

Huomenna meillä onkin vapaata.
Tai neitinen menee 3h dagikseen ku mulla tapaaminen.
Haen hänet kuitenkin heti lounaan jälkeen,
saa nukkua päikkärit rattaissa junassa.
Ollaan menossa syömään T:n mummon luokse.
Eli neidin iso-mummo.
Tää onkin niin hassua, 
mulla on yhteyttä iso-mummoon 
mutta ei T:llä ja hänen siskolla.
Itseasiassa tämä iso-mummo on ainut kenenkä kanssa olen yhteydessä 
enään T:n suvusta.
Jos ei nyt lasketa T:n siskoa mukaan lapsineen.

Muutenkin mukava viikko tiedossa.
Keskiviikkona 3,5h koulua,
torstai vapaa mutta olisi koulukuvaus
sekä perjantaina tunti ja 45min.
Aika mukavaa kyllä tämä koulunkäynti ;-)
Näin vähän tunteja koska oon käynyt nämä kurssit
jo mitä tällähetkellä on lukujärjestyksessä.


Aamuisia kuvia
Mutta!
Nyt olisi oiva  hetki heittäytyä hetkeksi vielä sängylle
lepäämään ennenku pakko lähtee.

Mukavaa viikonalkua!


perjantai 19. lokakuuta 2012

I love me- messut 2012

Ihanan naisellinen 
aamupäivä & päivä.

Vein neitokaisen dagikseen aamupalaksi.
Itse tulin takaisin kotiin ja suuntasin 
pitkään kuumaan suihkuun.
Rauhassa meikkasin, laitoin hiukset ja vaatteet valitsin.
Hetken ehdin vielä istahtaa tähän koneelle ja lukea 
uusimmat blogipäivitykset. 




I love me- messut.
Messukeskuksessa 
muoti, kauneus, terveys + hää- messut
on nyt läpi käyty
Idan kanssa.
Oli kyllä ihan huippu aamupäivä ja päivä.
Ei ollut edes liikaa ihmisiä.
Pääsi kävelee ihan rauhassa ja katselemaan rauhassa.
Tietenkin muoti, kauneus puolella oli enempi tunkua kojuissa.
Huomenna sielä varmaan vasta tunku onkin.

En yleensä messuilta mitään löydä, 
nyt kuitenkin löyty!
Olen monta vuotta jo haaveillut 
epilaattorista
koska kuitenkin ajan säärikarvani jatkuvasti tietenkin
mutta en ole vain raaskinut pistää 80e epilaattoriin.
Nyt iski eteen kuitenkin 
messutarjous.
ovh oli 75e
nyt 
20e!

Oli myös hyvä tarjous rfsu- tuotteille. 2kpl/10e
Löysin myös aivan ihanan 
itseruskettavan mousseen.
Se kuitenkin jäi ostamatta, 
mutta nyt kieltämättä hieman harmittaa.
Luonnomukainen laadukas itseruskettava.
Messuhinta oli 20e. ovh 28e.
Voisin miettiä että jos äiti ostais mulle huomenna ton, 
hän kuitenkin menossa messuilemaan. 
Nyt kun katon kättäni mihin sitä hieman levitettiin, kokeiltiin
niin aivan täydellinen tulos!

Mukaan lähti myös nämä perus-
irtoripset, -kynnet sekä kynsikoristeet


Sekä iso kassillinen 
ilmaisjakeluita- lehtiä.
Monen moiseen kilpailuunkin osallistuttiin.
Suurin ja mieluisin voitto olisi ehkä ne uudet tissit ;-)



torstai 18. lokakuuta 2012

Florida, Malesia VS. Suomen talvi...

Pääsin jo 10:45.
Suuntasin melkein suoraan kotiin.
Kaupan kautta kävin ostamassa ruoka tarvikkeita
päivän päivälliseen.

Kotiin tultua menin suoraan nukkumaan.
Oon nukkunut niin huonosti tämän viikon, 
pakko oli saada nukutuksi.
Nukuinkin sit reilu 2h.
Pakko oli nousta että saa illalla taas unta.

Tää harmaus, jatkuva sade
väsyttää myös valtavsti.
Olisi oikeasti ihana päästä jonnekkin 
valosaan, lämpimään.

Siksi tuntu oikeasti pahalle eilen
Just ku Mimmikin lähtenyt
ku äiti kertoi pienen ilouutisen
"Me lähdetään 90% varmuudella kahdeksi kuukaudeksi
 isäpuolen kanssa Floridaan"
Peppi isäpuoleni tuli himaa Miamista täs kuukaus sit, oli ollut tekemässä töitä.
Nyt sit tuli uus työtarjous ja äiti lähtee sit mukaan.
Melkein samaan hengähdykseen mahtui vielä
"Niin, ja Aron lähtee 2 viikoksi Malesiaan"

Florida- Malesia
Meinasin rupee itkemään.

Äiti tais nähdä järkytykseni, pettymykseni ja sanoi
"Tuutte te sit neidin kanssa Floridaan
 pariksi viikoksi hiihtolomaa viettämään"
Kiitos, todellakin tullaan!

Tuntuu silti että kaikki vain lähtee.
me jäädään tänne kylmään ja pimeään.

Tää aamu oli mukava koska ei satanut.
Kuitenkin kun kävin 15.00 maissa hakemassa neidin 
satoi kaatamalla.

Oma sateenavarjo on nykyisin Bäst!
Neitokainen oli puettu jo kun kävin hakemassa.
Päätinkin etten riisu kuriksia vaan jätän päälle.
Jäätiinkin sit tunniks tohon meidän pihalle.


Tultii tossa heti 16:00 jälkeen sit sisälle 
tekemään ruokaa.
Nyt on ruoka masuissa ja neiti katselee Pikku-Kakkosta.
Kuhan tästä koneelta oon päässy niin pakko hieman 
ulkoiluttaa imuria ja pölyhuiskaa.

Tuleva viikonloppu on lapsivapaa viikonloppu.
Neitinen menee papalle huomenna ilta kuudeksi.
Me suunnataan Ollin kanssa Kotkaan.
Lauantaina ajetaan sit Kotkasta Porvooseen isälleni,
syömään ja käydään uusin Vares katsomassa.
Eka oli tarkoitus käydä ravintolassa syömässä vain minä & Olli.
Päädyttiin kuitenkin että kokataan jotain hyvää ja syödään kolmistaa isäni kanssa.

Sunnuntaina haetaankin sit iltapäivällä
 pien murunen kotiin.
Nyt on vähä sellanen fiilis että haluisin viettää 
viikonlopun kotona neitisen kanssa.
Mut onhan T:lläkin oikeus viettää aikaa tyttärensä kanssa.



p.s
Ensi torstaiksi sain lääkäriajan neidille.
Ruvetaan vihdoin tutkimaan hänen voimakasta ummetusta
mikä yhtäkkiä vaihtui ripuliin
sekä todella kipeään mahaan.

Mukavaa viikonloppua kuitenkin teille!

Mun huominen päivä menee LoveMe- messuilla Idan kanssa!
Muitakin menossa huomenna messuilemaan?

tiistai 16. lokakuuta 2012

Nähdään neljän kuukauden päästä

Todella haikeet fiilikset
 vaikka pitäisi olla iloinen toisen puolesta.
Olenhan minä sitäkin.
Paras ystäväni,
 neidin kummitäti
Mimmi
lähti tänään
 ja seuraavan kerran näemme ensi vuonna, 
helmikuussa.
Ennen sitä kutsuu:

Helsinki-Bryssel-Abu dabi-Bankok...


Tuntuu surulliselta ettei pysty soittamaan 
hänelle nyt milloin vain jos siltä tuntuu.
Onneks on Facebook ja WhatsApp!

Eilen kuitenkin pidettiin pienet läksiäiset.
Kunnon vohvelikestit
vaaleanpunaisella kermavaahdolla sekä marjoilla.


Mimmi ja neitokainen riehu, leikki & nauro koko illan.
Helmikuussa on neitkin jo 2v9kk kuin Mimmi tulee.
Lupauduin kuitenkin että kuva/video päivitystä lähetän 
tässä 4 kuukauden aikana
 ainakin parisen.

Pääsin koulusta tänään klo. 11:45.
Mimmi pyysi viime vklolla että 
pääsisinkö saattamaan hänet kentälle ens tiistaina,
eli tänään.
Sopihan se täydellisesti.
Koulun jälkeen suuntasin Töölöön Mimmin luokse.
Syötiin lounasta ja toin tuliaiseks munkit.
Syötiin munkit ja juotiin kupilliset teetä.
Mimmi pakkaili sekä mä katoin läpi vaatteita mitä Mimmi lahjotti.
Klo. 14:45 ajettiin hakemaan Mimmin isä Aleksanterin teatterilta, eli töistä.
Sit koukattiin Kiiran kautta, Kiira lähti Mimmin mukaan.
Hän tosin on vain kuukauden.
Sen jälkeen kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää.

Sinne he lähtivät sitten!

Ikävä on nyt jo!

Pakkailujen ohessa kuvailua tänään!


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Viikonloppu Tampereella!

Olemme kotiutuneet.
Olemme väsyneitä.
M katselee nallePuhia, Olli makoilee,
mä kirjottelen.

Perjantaina Olli pääsi töistä 15:30.
Neljältä oli auto pakattu sekä poppoo autossa
turvavyöt päällä.
Kohti Tamperetta.
Noloa myöntää, oli eka kerta ku olin Tampereella.
Joo, toki junalla siitä ohi mennyt mutta eihän sitä lasketa.
Oli kyllä mahtavaa!

Ollin setä vaimoineen asui ihan keskustassa.
Ihanan viihtyisessä kaksiossa.
Parvekkeelta näkyi kirkko suoraan.

Perjantai meni hyvin syödessä ja jutellen.
Kymmenen aikoihin oltiin kaikki jo sängyissä 
ja neiti veti sikeitä.

Eilen, lauantaina oli todella mukava päivä.
Heti aamusta lähdettiin 
Hulluille Päiville.
Mun ei pitänyt sinne mennä sekä puhumattakaan
että mitään löytäisin.
Mitenkäs kävi?
Keltainen muovikassi rattaitten alaosassa pilkotti
täynnä tavaraa.
Löysin huippulöydyn, untuvan talvitakin 
alle viidenkympin!
Neidille pipon sekä kurahanskat.


Pari tuntia shoppailuja niin suunnattiin takaisin 
Ollin sedälle.
Syötiin lounas sekä M nukkui päikkärit.
Klo. 15 oltiin taas liikenteessä.
Särkännimessä, Delfinaariossa!
Oli todella upeeta.
M tykkäsin todella paljon,
oli todella innoissaan!
Taputteli, kirku, eli mukana.


Leikkasin otsiksen takaisin perjantaina


Suosittelen lämmöllä
Delfinaarioon menemistä
kaikille.
Voin luvata että tonne matkamme 
vie useemminkin kuin tämän kerran.

Olihan se kaikenlisäki 
huippua päästä "lähikontaktiin"
delfiinin kanssa.

M oli päällä Name it:in mekko, Benetton paita & h&m sukkikset
Näytös kesti sen puolisen tuntia.
Hyvin jakso ihan pienemmätkin istua paikoillaan.
Näytöksen jälkeen käytiin 
Näsinneulan butiikissa
ostamassa pieni matkamuisto
Voin sainoa että tuo pieni delfiini on ollut nyt 
mukana joka paikassa!


Siinä puoli viiden maissa oltiin takaisin 
Ollin sedällä.
Hetki siinä istuskeltiin
minkä jälkeen pistettiin sauna päälle.
Ollin setä & vaimo meni eka löylyille
minkä jälkeen käytiin me.
Silläaikaa kuin me saunottiin tehtiin keittiössä ruokaa.
Ollin setä on gourmet kokki!
Pitkän kaavan mukaan illallinen
kuin oli syöty
katseltiin hieman elokuvaa sekä lehtiä luskeltiin.
M:kin otti todella rennosti 
Ollin sylissä,
Ylläriylläri NallePuhin parissa


En olisi koskaan uskonut että
mies lähtee vapaaehtoisesti
toiseksikin päiväksi 
Hulluille Päiville pyörimään.
Väärässä kuitenkin olin.
Tälläkertaa oli Ollilla se iso keltainen kassi täynnä tavaraa!
Pinen Srokka kierroksen jälkeen pakattiin 
auto ja lähdettiin kohti 
Helsinkiä.

Nyt sunnuntai löhöilyä
mahat täynnä
ruokaa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Vapaa perjantai- niinkuin ennenvanhaa ♥

Tää on ihan niinkuin 
ennenvanhaa!

Vain minä ja neitinen.
Pitkä aamupala, 
ulkoilua puistossa,
hyvä lounas, 
nyt neiti päikkäreillä
sekä mä nautin yksinäisyydestä kone sylissä.

Oltiin meidän pihalla 
leikkimässä parisen tuntia.
Rakastan syksyä, etenkin tälläsiä 
kirpeitä syyspäiviä.
Aurinko olisi kruunannut kaiken.
Paljon vaatetta päälle niin ei palele.
Jokos te kerrospuette lapsenne jo?
Mä puin neidille fleecetakin haalarin alle sekä sukkikset housujen alle.
Ei paleltu kumpikaan.
Joo, itsellänikin sukkikset ja fleece päällä.




Niinkuin joskus oon kirjottanut niin tykkään todella meidän pihasta.
Se on mahtava!
On puita, omppupuita,
on keinuja 4,
kiipeilyteline
sekä hiekkalaatikoita 2



Kiinnostusta ei löydy tällähetkellä 
mihinkään kun tässä istumiseen.
Pitäis kuitenkin rupee pakkaamaan 
viikonloppu reissuamme varten,
Tampereelle.
Huomenna Delfinaarioon.

Imuroiminenkin olisi aika
kova sana.

Tää jakso viel salkkareit, 
sit pakkaamaan, 
lupaan.

Mukavaa viikonloppua teille!



tiistai 9. lokakuuta 2012

Paniikkihäiriö

Eka ajattelin etten kirjottaisi asiasta tänne 
mutta tuntuu että tarvitsisin vertaistukea.

Paniikkihäiriö

Sain tänään diagnoosin paniikkihäriö.
Piilevä paniikkihäiriö mikä puhkesi esille.

Eilen aamulla huomasin miten vaikea mun oli saada henkeä.
Koitin vetää keuhkot täyteen ilmaan mutta tuntui ettei kuitenkaan riitä.
Paineen tunnetta yläselässä.
Ahdisti.
Hengenahdistus jatkui/jatkuu edelleen.
Viime yön valvoin koska tuntui etten sanut henkeä.
Aamulla hakeuduin lääkäriin.

Lääkärissä keskusteltiin pitkään.
Kerroin hengenahdistuksestani,
 ahdistuksistani
sekä oudoista puutumisista.
Kasvot/suu on yleensä ne mitkä puutuu.

Tähän kaikkeen sain tänään sit selviyden.
Miksi ahdistaa yhtäkkiä jokin tilanne sekä miksi tuntuu etten saa ilmaa.
Paniikkihäiriö.

Tällähetkellä hoitomuoto on vain
 lepo
sekä 
mielen tyhjentäminen.
Rauhottuminen.
Jos tuntuu että tämä hengenahdistus vain jatkuu 
sekä ahistuksia tulee useemmin niin lääkäriin takaisin
ja sillon keskustellaan lääkkeellisestä hoidosta.

Hassua oli se että hakeuduin lääkärille
koska tuntuu etten saa tarpeeksi happea.
Totuus oli kuitenkin se että happiarvot oli runsaasti korkeammalla 
kuin tavallisesti pitäisi olla.
Eli hyperventiloin mistä johtuu puutumiset.

Se tunne kun jokin alkaa ahdistaa on ahdistavaa.
Kaikenlisäksi kun ei tiedä mikä ahdistaa.
Vaikea selittää ellei itse ole kokenut samaa.

Onko teillä jollakin paniikkihäiriötä?
Olisi mukava kuulla teidän tarinanne.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Viikonloppu LanDella

Uusi viikko ja uudet kujeet!
Koulua & Dagista
paitsi keskiviikkona sekä perjantaina ku on vapaata.
Keskiviikkona tosin menee neitokainen kyllä dagikseen koska mun pakko saada
essee kirjotettua valmiiksi torstaihin mennessä.

Viikonloppu meni yli odotusten!
Oli mahtavaa olla mökkeilemässä.
Hyvää ruokaa, paljon ruokaa,
saunomista sekä paljussa polskimista.
Arvatkaa vaa mikä vesipeto olisi koko illan paljussa viihtynyt!?
Metsässä kävelemistä sekä järvimaisemia nauttien.
Kertakaikkien rauhallinen viikonloppu.




Ollin vanhempien mökki on ihanassa paikassa
keskellä luontoa!

Perjantaina ku lähdettiin Helsingistä kohti Kouvolaa ajamaan 
niin pysähdyttiin Kuusankoskella.
Käytiin Ollin siskon kanssa syömässä Rossossa
ennenku jatkettiin matkaa mökille.
Neitokainenki jakso hyvin koko matkan.
Eka ja ainut oksennuskin lens vasta mökkitiellä
mikä onkin ihan järkyttävän mutkanen.

Kotimatkakin meni hyvin.
Lähdettiin M päikkäri aikoihin eli simahti heti autoon.
Pahoinvointiakaan ei tullut missään vaiheessa.
Pysähdyttiin Kouvolassa kaupassa sekä haettiin Ollin kämppis Riku kyytiin.

kotimatka
Tänään oli taas arkiaamu.
Herätys oli 6:50.
Ylös, vähän aamupalaa, vaatteet päälle ja kohti dagista.
M oli mennyt päivä hyvin sekä niin kyllä itsellänikin.

Kotona oltiin vähä ennen neljää.
Italianpata kiehumaan sekä puol viiden maissa tuli serkukset leikkimään.
M sai kaikenlisäksi isoisotädiltäänsä uuden tee-astiaston keittiöönsä.
Se  olikin mielenkiintoinen.



Serkukset lähtivät sekä nyt M rauhottuu NallePuhin parissa hetken.

torstai 4. lokakuuta 2012

nÖöÖy, se ehkä iski!

EiEiEi
Tää ei voi olla totta!
Silleen pikkuhiljaa hissukseen
valloittaa vauvakuume pääni.
Ei saa nyt!
Onneks järki voittaa kuitenki vielä 
tämän homman.
On niin himo saada se unelmien ammatti 
ja talous vaakatasolle.
Haluan myös sen ihanan asunnon 
ennenkun toinen lapsi tulee.
Onneks voi nauttia toisten pikkusista
tällähetkellä.


Käytiin eilen 
Emmalla & Adamilla
tutustumassa 4vrk ikäiseen uuteen perheenjäseneen.
Adam esitteli tyytyväisenä 
pikkuveljensä.
Ei siinä kuitenkaan kauan mennyt 
niin oli kaverukset
M & A
täydessä touhussa.



Samalla ku lapsokaiset 
leikkivät
saatiin Emmankaan jutella 
pitkästä aikaa kunnolla.

Oltiin kotona eilen ilta seitsemän maissa.
Kotiin tultiin ja puurokattila porisemaan.
Puurot suihin ja yöunille.

Yö meni huonosti.
Johtuukohan täysikuusta?
M heräs kerta tuntiin itkeskelemään
eli hyvin levotonta unta.
Onneks oli rauhallinen aamu.
Vein M dagikseen puoli yhdeksään aamupalalle
ja suuntasin itse pasilaan Yle:lle.
Käyn Kultturi kurssia ja kurssin kanssa käytiin tänään Yle:llä tutustumassa.



Huomenna olisi tarkotus samaisen kurssin kanssa
mennä Hifk:n hallille hieman sinne tutustumaan.
Parasthan on että koko joukkuekkin on paikalla ;-)
Damn ku Granlund siirtyi NHL..

Koulusta päästyä M hakemaan dagiksesta.
Olli tulee puol neljän maissa 
ja lähdetään suoraan 
Kouvolaan päin
Ollin vanhempien luokse
viikonloppua viettämään.
Minimaalinen stressi ton automatkan kanssa, neidin kannalta.

Nyt esseetä tekemään.
Neitokainen leikkii papan kanssa.
Pääsee hetken keskittymään.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Syyskuun loppu

Nyt on Aronin 18-vuotis juhlat vietetty.
Oli mukava ilta.
Tosin, eihän ilta nyt ihan ilman draamoi voi päättyä ;-)
niistä ei sit sen enempää.
Pääasia oli että Aron sai viettää
ikimuistoiset 18-vuotis juhlat!

Aronin selviytymispakkauksesta ei oo nyt kuvaa
mutta siitä tuli hauska.
Aronkin tykkäs.

Aronin omien sanojensa mukaan juhlat olivat
kahvikestit.
Okei, kahvikestit ne olikin koska sukuakin oli 
meidän puolelta sekä sitten Aronin tyttöystävän puolelta.
Ne vietettiin Hindsbyyssä äidillä.
Äiti oli leiponut ihanuuksia ja tehnyt taivaallista salaattia.
Kahvia, teetä, kuohuvaa.
Oli Aron kuitenkin halunnut lavan olutta ja siideriä :-D



Me kaikki viis ollaan koko elämämme oltu 
parhaita ystäviä.
Oli ihan mahtavaa olla kaikki viis koolla taas,
ei olla nimittäin oltu samoissa juhlissa kaikki kerrallaa viimeks kuin 
neidin ristiäisissä.
Eli reilu 2-vuotta sitten.

Aronin lisäksi voin sanoa että nämä ovat sisaruksiani myöskin
Ilta seitsemän jälkee vietiin Aron kaverilleen
ja lähdettiin ajaa Ollille.
Oli helpompi lähte autolla HIndsbyyhyn että pääsi poiskin helposti.
Eli Olli pysyi kiltisti mehulinjalla koko illan.
Kahdeksan maissa käytii noukkii Mimmi junalta ja suunnattiin Ollille alottelemaan.
22:30 tavattiin sit Aron ja kaverukset kampissa
mistä suunnattiin Bk.
En pistänytkään sitä vihreetä mekkoa, ei tuntuut vain hyvälle.
Sielä se ilta sit meni tansiessa. 
Oli tarkotus jatkaa Tivoliin tai Tigeriin minne nyt onneks ei menty!
Mut pienen draamailun takia päädyttiin Bk:n jälkeen vain kotiin nukkumaan.
Ehkä ihan hyvä niin?!

Sunnuntaina heräsin 10h yöuninen jälkeen suht pirteänä.
No, pientä pääjyskytystä lukuunottamatta.
Tehtiin Ollinkaa ruokaa ja katottiin leffa.
klo. 17 piti olla neiti hakemassa isältänsä 
eli lähdettiin klo.16 aikoihin Prismassa käymään ruokaostoksilla
minkä jälkee haettiin neiti.
Ok, Prismaan ruokaostoksille ei aina oo niin kannattavaa.
No, ei lähtenyt mitään turhaa mukaan mutta lähti kuitenkin muuta kuin ruokaa.
Partsille talveks ihania callunoita
Sekä neiti sai uudet lenkkarit 


Neidillä oli niinkuin tavallisesti ollut huippua isällänsä.
Olivat käyneet mummolla sekä tavanneet serkkuja.

Eilen alkoi mulla koulu 
mikä on ihanaa!
Ei tarvitse viedä neitiä tasan seitsemäksi dagikseen.
Tänään vein hänet kahdeksaks aamupalalle.
Itselläni alkaa kulttuuri kurssi
 ja mennään teatteriin eli lähden täst 11 mais
kohti koulua mistä sit suunnataan teatterille.
Huomenna olisi koulua 4h
 minkä jälkeen käyn klo. 13 Poliisilla
passihakemuksen viemässä että saa viisumit haettua ;-)
Illalla pääseekin neiti leikkimään Adamin kanssa
ja minä tuoksuttelemaan uusinta tulokasta, Adamin pikkuveljeä 

Torstaina lupasin neidille että mennään uimaan 
sekä taitaa tuo neidin isäkin tulla mukaan.
Perjantaina lähdetäänkin Kouvolaan.
Ollin vanhempien luokse.
He ovat niin innokkaita näkemään neitiä 
että päätettiin lähteä sinne kaikki kolme.

Sit seuraavana viikonloppuna
suuntaamme Tampereelle.
Haluan viedä neidin delfinaarioon.
Yövytään kuitenkin koko vklp Tampereella.

Nyt kuitenkin parveketta syyskuntoon!