keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Uusi blogi !!


Olen kääntänyt uuden sivun elämässäni
sekä sen takia halusin tehdä myös ihan uuden blogin.



tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kajaani

Kesälomaa vietellään Kajaanissa.
Lauantai tultiin ja lauantaina lähdemme.

Matka tänne oli tuskanen.
Juna oli Pasilaan tullessaan jo yli 10min myöhässä 
ja ihan täynnä.
Iisalmeen kun saavuttiin oltiin jo puolisen tuntia myöhässä.
Kaiken korvasi kuitenkin se että saatiin nauttii bussimatkasta
Iisalmesta Kajaaniin.
Ukkonen oli käynyt rajuksi ja katkonut puita mitkä olivat kaatuneet sähköjohtojen päälle-
eli junat seisoi Iisalmessa.
Bussimatka meni onneksi hyvin, M simahti heti syliini ja nukku Kajaaniin asti
eli vältyttiin pahoinvoinnista. 

Täällä mummin luona ei olla oikeastaan tehty mitään.
Tai oikeastaan ollaan me ehitty vaikka mitä ja tänään vasta tiistai. 
Vedetty pitkii lenkkei jaloin sekä pyörällä.



Tänään vedettiin pyörälenkki enoni haudalle sekä samalla käytiin 
katselemassa maisemia Oulunjärvelle sekä lampaista syöttämässä.
M oli innoissaan ku sai silittää lampaita ja karitsojakin oli kolme kappaletta.


Sunnuntaina saatiin nauttia ihanasta helteestä 
sekä pienistä mopispennuista.
Olisin voinut ottaa kotiin heti!





Leija

M on innoissaan auttamassa mummia koirien hoidossa jatkuvasti.
Syöttmäisestä kakkojen keräämiseen.
Suloista ku toinen ramppaa mummin perässä keräämässä kakkoja 
ihan tohkeissaan. 
Mummin uusin tulokas Leija, 6kk (venäjänvinttikoira) ja M on aika parivaljakko.
Siihen vielä lisäksi mummi yorkki Petja, 1v nii johan täällä on tehty pahuuksia ;-)

Petja
Nyt jos hipsis alakertaa neitokaisen viereen nukkumaan. 

Unia!


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Täällä taas!

Yli kuukausi taukoa.
Ei ole vain riittänyt aikaa sekä inspiraatiota tänne tulla kirjottelemaan.

Me vietetään tänään jo kolmatta kesäloma päiväämme.
Koko kuukausi lomaillaan nyt 
sekä elokuussa takasin töihin pariksi viikkoo minkä jälkeen kouluun.
Kesäkuu meni töissä aherren sekä M dagiksessa.

Voin sanoa että viihdy töissä todella hyvin.
Päihde- ja kriminali huolto on jotain mikä oikeesti kiinnostaa.
Toki on ollut aamujakin ku ei vain jaksaisi lähtee töihin 
mutta eiköhän kaikilla tuollaiset fiilikset ole.

Kesäkuu meni muutenkin kuin siivillä.
Juhannus vietettiin rauhallisesti mökillä M (kertaa kaksi) kanssa. 
Meidän arjessa pyörii nimittäin myös toinen M tällähetkellä. 
Eli ei tarvinnut niin paljon juhannustaikoja tehdä, yks mies riittää ;-)







Meille siis kuuluu todella hyvää.
Nautimme kesästä todella.

Tänään puistoiltiin pari tuntia Emman ja poikien kanssa
sekä iltapäivällä M pappa tuli hakemaan tytön ulkoilee.
Mä vetäsin sillä aikaan päikkärit.

Lauantaina lähdetään sit reissuun, Kajaaniin.
Siellä ollaan se viikko- puoltoista.
Ivaloon ei nyt mennä vaan joskus myöhemmin..
Mutta kotiin ku palataan lähdetään käymään Turussa.
Tai itseasiassa Naantaliin, Muumimaailmaan.
Yövytään vain Turussa.



Tää viikko meillää on ollut kaks karvakuonoa 
eli lenkille pitäis tässä lähtee ennenku M menee yöunille..

torstai 6. kesäkuuta 2013

70v juhlat

Eilen vietettiin 
sukulaisemme Åken 70v juhlia.


Åke asuu Tukholmassa.
Eli hän tuli poikansa Callen sekä Callen avovaimon kanssa
Helsinkiin viettämään 70v syntymäpäiviään. 
Minun ja M lisäksi meitä oli 3 muuta sukulaista sekä yhden avovaimo. 

Oli mielettömän hauska päivä.
Ruoka oli jotain aivan mieletöntä sekä tunnelma ravintolassa.

Alkupala

Pääruoka

Jälkiruoka
Pitkän kaavan mukaan syötiin sekä juotiin.
Itse pysyin ihan vesi linjalla mutta ruotsalaittain kyllä pöydässä piti snapseja olla.
Kaikkea kuitenkin sivistyneesti.


M jaksoi hyvin sekä viihtyi.
Omaa ateriaa ei saanut vaan hän sai kaikkien lautaselta jotain, 
eli söi kyllä masun täyteen.
Uni maistuikin hyvin pääruoan jälkeen rattaissa.




Me muut jatkettiin syömistä kun M simahti.
Nauretiin sekä musteliin, he muistelivat vanhoja.





Ylläni mulla oli musta pitkä mekko sekä varvas-sandaalit.
M:lläkin oli mekko sekä juhlasandaalit.


Oltiin kotona neljän aikaan.
Käytiin vaan nopee pakkaamssa uikkarit, pyyhkeet sekä täyttämässä vesipullot.
Lähdettiin suoraan rannalle minne M isäkin tuli.
Kotona oltiin vasta seitsemän maissa.
Suihkun, iltapalan kautta nukkumaan.

Tänään jatku arki, dagis sekä työt.
Huomenna M menee isällensä sekä mä nautin kesästä!


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Polskimiset

Rakastamme kesää










Tiukan ja hektisen työpäivän jälkeen
kävin kotona hakemassa uimakamppeet,
hain M ja suunnattiin Pauliinan ja L kanssa uimaan.
Pari tuntia jaksoivat likat polskia.
Sen jälkeen hieman musiikkia
minkä jälkeen tultiin kotiin.
kello olikin jo hieman yli seitsemän.

Nyt neiti unilla ja kohta minä myös!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesän juhlia

Kesän juhlakausi avattu.
Valmistujaiset sekä lakkiaiset juhlittu.

M oli 3v neuvola perjantai aamulla.
Minkä jälkeen lähdettiin Karjaalle fammun luokse.

Junassa hieman välipalaa

Neuvolasta tuli pelkkään hyvää sanottavaa.
Neiti kehittynyt todella hyvin sekä hahmotus hyvä.
M piti hyppiä tasajalkaa- Helppo.
Piti kävellä varpailla- Helppo.
Piti piirtää viiva- Helppo.
Piti piirää ympyrä- Helppo.
Piti erottaa pieni ja iso- Helppo.
Piti erottaa alla ja päällä- Helppo.
Puheen ymmärrys ja kehitys- Hyvä, kahdella kielellä. 

Kasvu omilla käyrillään ja hyvä. 
14kg & 96,5cm
(2,5v 12,9kg & 93cm)

Karjaalla ehdittiin olla parisen tuntia ennen kun lähdettiin jo
kesän ensimmäisiin juhliin.
Juuri valmistuneen kokin luokse.



Aurinko, lämpö helli meitä koko viikonlopun.
Toki, edelleenkin.
Lauantaina käytiin aamupäivästä nopee kaupungilla kukkakaupoilla.
Sen jälkeen lounas nassuun ja päikkäreille neiti.
Itse vedin esille bikinit ja aurinkotuolin!


Päikkäreitten ja paistattelun jälkeen nopee suihku
ja laittautuminen.
Pikkuserkkuni ylioppilasjuhliin tiemme vei.
Isot olikin juhlat ja ihanat!
Maalla, eli päästiin ihastelemaan eläimiäkin.
M oli innoissaan röyhelömekko päällä kanoja kattelemassa.





He löysivät alle viikko sitten hylätyn kissanpennun ja pelastivat sen.
Ihan pieni, syötetään tuttipullosta sekä harjoittelee kävelemistä.
Syötävän suloinen!
Neitikin tajusi kuinka pieni on ja käsitteli todella varoen-
niinkuin aina eläinten kanssa.

Tänään aloitin ne kesätyöt
päihde ja kriminalihuollossa,
vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.
Vaikka, mieluiten mä olisin kotona M kanssa
ja nauttisin mahtavista ilmoista!

Huomenna mennään kuuntelee
Jontti & Shakaa sekä Petosta
Pihlikseen päihteettömään puistotapahtumaan.
Keskiviikkona onkin sitten yhdet 70v illalliset Katajannokassa
ja sen kunniaksi meillä M kanssa vapaatakin. 

torstai 30. toukokuuta 2013

Kesäreissu vol1

Kaikella on tarkoituksensa,
myös se että en tule valmistumaan Hammashoitajaksi
ensi keväänä.
Ja kyllä, meinaan tehdä kirjallisen valituksen 
että mun papereita ei edes katsota ennenkun tehdään valinnat,
koska tulen toisesta, ruotsinkielisestä koulusta.
Minä ku en pysty opiskelemaan tätä alaa Suomessa ruotsiksi.
Mutta kyllä, ottaa päähän ja lujaa!

Tää viikko ollaan nautittu auringosta hiekkalaatikon äärellä
sekä nautittu jäätelöstä paljain jaloin nurmikolla.


Kattelin tässä yks ilta ulos keittiön ikkunasta ja mietin-
Äskenhän oli vielä viti valkosta ulkona ja kylmä.
Miten nopeesti vuodenaika muuttuukaan täälllä.
Eihän sitä ymmärtänytkään ku oli jo kesä. 
Mutta kyllä mä nautin tästä lämmöstä.
Kävinkin ostamassa pari mekkoa kesäksi ja yhden 
lauantaisiisn lakkiaisiin  minne olemme menossa. 

Kävin tänään myös shoppailun ohella 
kirjottamassa työsopparit, hakemassa työvuorolistat 
sekä hakemassa avaimet.
Toi mesta minne meen vaikutta niin mun paikalta!
Pomokin oli 3kymppinen rento mies.

Kävin myös hakemassa rautatientorilta lippumme kesäreissuun!


6. heinäkuuta lähdemme viikoksi mummini luokse Kajaaniin.
13 heinäkuuta matkamme jatkuu Rovaniemelle ja sieltä Ivaloon.
Ystäväni asuu Ivalossa eli hänen luoksi menemme viikoksi. 
Tai itseasiassa heidän mökille.
Odotan innolla reissua, Suomen lappia. 
Sitä luontoa ja poroja.