torstai 30. toukokuuta 2013

Kesäreissu vol1

Kaikella on tarkoituksensa,
myös se että en tule valmistumaan Hammashoitajaksi
ensi keväänä.
Ja kyllä, meinaan tehdä kirjallisen valituksen 
että mun papereita ei edes katsota ennenkun tehdään valinnat,
koska tulen toisesta, ruotsinkielisestä koulusta.
Minä ku en pysty opiskelemaan tätä alaa Suomessa ruotsiksi.
Mutta kyllä, ottaa päähän ja lujaa!

Tää viikko ollaan nautittu auringosta hiekkalaatikon äärellä
sekä nautittu jäätelöstä paljain jaloin nurmikolla.


Kattelin tässä yks ilta ulos keittiön ikkunasta ja mietin-
Äskenhän oli vielä viti valkosta ulkona ja kylmä.
Miten nopeesti vuodenaika muuttuukaan täälllä.
Eihän sitä ymmärtänytkään ku oli jo kesä. 
Mutta kyllä mä nautin tästä lämmöstä.
Kävinkin ostamassa pari mekkoa kesäksi ja yhden 
lauantaisiisn lakkiaisiin  minne olemme menossa. 

Kävin tänään myös shoppailun ohella 
kirjottamassa työsopparit, hakemassa työvuorolistat 
sekä hakemassa avaimet.
Toi mesta minne meen vaikutta niin mun paikalta!
Pomokin oli 3kymppinen rento mies.

Kävin myös hakemassa rautatientorilta lippumme kesäreissuun!


6. heinäkuuta lähdemme viikoksi mummini luokse Kajaaniin.
13 heinäkuuta matkamme jatkuu Rovaniemelle ja sieltä Ivaloon.
Ystäväni asuu Ivalossa eli hänen luoksi menemme viikoksi. 
Tai itseasiassa heidän mökille.
Odotan innolla reissua, Suomen lappia. 
Sitä luontoa ja poroja.


tiistai 28. toukokuuta 2013

Sisäinen blondi

Saatiin tämäkin viikko sit käyntiin, täälläkin.

Kirjoitin eilen tänne pitkät tekstit mutta kappas,
netti katkesi yhtäkkiä.
Odotin ja odotin mutta ei tullut enään päälle.
Sammutin konetta, käynnistin konetta,
sammutin modeemia, käynnistin modeemia
mutta nothing!
Lopuksi pistin tänään viestiä tolle yhdelle
'helppiä tarviin, netti lakkasi toimimasta!?!'
mutta ei auttanut, netti ei vaan toiminut.
Sit soitin DNAlle, pitkään rupattelin nuoren miehen kanssa
ja koitettiin saada netti toimimaan.
15min päästä tämä nuori mies älysi kysyä;
"onko sulla Wlan päällä"
no kappas, ei ollut.
Oli tiiättekö pikkase Blondi fiilis ku tajusin tuon..
Ilmankos netti ei toimonut
ku vahingossa oon pistänyt Wlanin pois päältä.
Hups!

Synttäri viikonloppu saatiin päätöksiin
Maailma Kylässä festareilla missä käytiin kuuntelemassa
Fröbelin palikoita sekä Voittajafiilistä.
Toki nautittiin myös taivaallisesta ruoasta, afrikkalaisesta!
Rattaat jäivät kotiin ja Manduca tuli mukaan,
hyvin siinä kantaa 3-vuotiastakin.





Illalla käytiin vielä harjoittelemassa
fillarointia sekä ostamassa Dagikseen synttäri keksit.
Ei toi fillarointi ollutkaan niin helppoa mitä ajattelin.
Päädyttiin M kanssa siihen että hän harjoittelee ekaksi vain 
ohjaamista sekä minä työnnän.
Jahka se toimii niin ruvetaan harjoittelemaan sitä polkemista.


Tää alkuviikko on mennyt jotenkin todella väsyneissä tunnelmissa.
Eilenkin olin täydessä unessa jo ennen kymmentä sekä aamulla väsytti kuitenkin.
Tosin voihan tää aurinko ja ulkoilukin väsyttää.




Sain myös pienen työtarjouksen. 
Pari tuntia, kuvausta ja kesäreissu rahat kasaan!
Enempi lisää jahka pystyn ;-)


lauantai 25. toukokuuta 2013

Happy birthday M

Kello 07:55 täytti beibini 3-vuotta

Olemme siis juhlineet tämän päivän
3-vuotiasta rinsessaa.
Suvun sekä ystävien parissa.








Tarjoilujen kanssa stressasinkin 
menneet 24h.
Valkosuklaa-mansikkajuustokakun
sekä 
Vadelmajuustokakun sain eilen valmiiksi,
melkein.




Lahjoja tuli jälleen kerran paljon.
Onneksi ei kuitenkaan mitään krääsää.
Isoin ja mieluisan lahja taisi kuitenkin olla
uusi pyörä ja kypärä.



Juhlista jäi hyvä fiilis.
Vaikka toissapäivänä olikin fiilikset muut 
kun ajatteli tulevia juhlavieraita.
Nimittäin M isän äiti, M mummo.
Neidin mummo ei tullut paikalle
(niinkuin ei 1v juhliinkaan).
Syytä en tiedä mutta niinkuin oon jo aikasemminkin vaistonut,
hän ei vaan pidä musta ja ei osaa sit ollenkaan olla tekemisissä.
Koitin soittaa hänelle reilu viikko sitten yhteen neidin liittyvään asiaan-
mummo pistin luuri korvaan, kertaa kaksi.
Päätinkin että en enään energiaani kuluta tuollaisiin ihmisiin. 
Ajattelin että olisin tullut torstaina avautumaan tästä,
mutta päätin vain purra hammasta ja antaa olla.

Nyt kuitenkin hieman kakkua nassuun ja nukkumaan.



keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Ylistystä

Me vietetään nyt pari viikkoa kesälomaa
ennenkun aloitan ihan huippu paikassa kesätyöni 
sekä M jatkaa dagiksessa.
Heinäkuun lomaillaan sit jälleen, hieman pidempään.

Eilen sain varmistuksen.
3-vuoden tauon jälkeen on ilo palata 
kesätyö rutiineihin.
Etenkin kun paikkakin on mieluisa-
päihde- & kriminaaliklinikalla täällä Helsingissä.

En niinkään halua ylistää itseäni
mutta kyllä voin sanoa että olen niin tyytyväinen itseeni. 
Sain työharjoittelun läpi todella hyvin arvosanoin sekä kaikenlisäksi
sain vaikuttaa koulumme ensi vuoden koulutusohjelmaan.
Opinto-ohjaajan luona kävin eilen ja hänkin ylisti mua 
maan ja taivaan väliltä.
Jäi oikeesti todella hyvä fiilis.


Me ollaan tänään vietetty vain sisäpäivää.
Neiti on ollut pienessä kuumeessa niin sopivasti tulikin sadepäivä.
Kateltu Nalle Puhia sekä Teletappeja, syöty, naposteltu
sekä hieman kuviakin otettiin
kun tajusin että meillä oli ihan samanlaiset lookit tytönkaa 
aamupäivällä!





Crazy hippies girls!

Tällähetkellä tuntuu että elämä menee juuri niin 
miten kuuluu mennäkkin.

Vielä kun saa neidin 3v juhlat lauantaina 
kunnialla hoidettua
niin sit olen tyytyväinen.



sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Yllätyksiä

Tänään aamulla ku nautin tuoremehusta sekä tomaatti-motzarella leivästä
merinäköalan keran sekä auringon paiston
tajusin että olen oikeesti elossa,
tää on sitä elämää.

Vasemmalle tulee meri

Kaiken kruunasi vielä kyyti kotiin, 
prätkällä.

Ehdin olla kotona vajaa puoli tuntia niin neitokainen
saapui yökyläilyiltään isältäänsä.

Setäni täytti 40v eilen ja hänelle 
järkkäsin Pauliinan kanssa yllätysjuhlat.
Ja me onnistuttiin, hän yllättyi!
Meitä oli reilu 10 mun luona,
setäni ystäviä sekä perhettä.
Tarjoilut väsäsin itse,
kana-pastasalaattia sekä mansikkajuustokakkua.
Juhlat onnistu siis paremmin kuin hyvin.



isäni äiti, setäni äiti, fammuni
Fammuni sai soiton perjantaina että pääsee kotiin.
Hän lähti siis eilen illalla kohti Karjaata juhlien jälkeen.
On kyllä ihanaa olla vain kaksin M kanssa,
 vaikka kaaos täällä on vallannutkin.

Perjantaina fammu oli shoppailemassa
setäni kanssa ja me nautittiin M kanssa 
ihansta auringosta jätskiä syödessä
pihallamme dagis päivän jälkeen.


On niin paljon raikkaammat sekä iloisemmat 
fiilikset heti kuin aurinko paistaa ja lämmittää.
Näitä kelejä lisää!



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ulkoilut

Niin tääkin viikko on jo puolessa välissä.

Mulla alkaa työharjoittelu häämöttää loppuaan.
Arviointi tehtiin eilen ja siihen mihin tähtäsinkin sain.
Eli kiitettävä 3, paras mahdollinen!
Aina ei perfektionistin luonteesta ole haittaa vaikka välillä ärräpäät lentääkin.
Pakko kuitenkin sanoa että olen 
hyvin tyytyväinen itseeni.
Pystyn hoitamaan arjen, lapsen, opiskelut.. yksin.

Me ollaan eilinen sekä tämän päivän iltapäivä 
ulkoilut ihanassa kelissä pihalla.
Saatiin jopa seuraa eilen Aronilta hetken.






Huomenna olisi täällä lähistyllä tapahtuma
minne ollaan menossa Emman ja lasten kanssa.
Sekä perjantaina olisi tarkoitus leipoa, siivota, leipoa.
Ei, M synttärit on vasta sitä seuraavalla viikonloppuna.
Nyt meillä juhlitaan setäni yllätysjuhlia, hän täyttää 40v!

Setäni ei tiedä näistä juhlista.
Ollaan hänen naisensa kanssa nää järkätty.
Aika pien muotoiset mutta kuitenkin.
Mutta menin sit lupautumaan että mä leivon...
Päätin kuitenkin että leivon yhden suolasenpiirakan sekä yhden juustokakun.
 Pääsen siis suht helpolla.
Isommat leipomiset tulee sit viikon päästä, M bailuihin.

Nyt jos alkais ettii jotain hyvää reseptii
piirakkaan sekä kakkuun..


maanantai 13. toukokuuta 2013

Reumatologialla.

Nyt on jälleen pistelty, kuvattu ja keskusteltu.
Päivä reumatologialla Meilahdessa.

Vielä kaks-kolme vuotta taaksepäin ei ollut mitään tulehduksia.
Kävin säännöllisesti 6kk välein kontrolli käynnellä lääkärillä.
Nyt kuitenkin olen ravannut sielä monesti vuodessa.

Päätös tehtiin keuhkoröntgenin ja lukuisten verikokeiden jälkeen
että uusi solunsalpaajalääke aloitetaan.
Vanha lääkitys pysyy myös samana sekä 2kk kortisonikuurikin päälle.


Nestettä sekä tulehdus oli jälleen olkapäässä.
Kortisonipiikki sinne, jälleen.
Myös tulehdus vasemman käden, etusormen nivelessä
mutta päädyttiin ettei sinne pistetä mitään.



Oon jotenkin niin väsynyt tähän sairauteen.
Nyt tän uuden lääkityksenkin mukana voi kuulema tulla pahoinvointiakin.
Saapi nähdä kui rampa olen oikeesti ku kesäloma alkaa.

Aamu alkoi kuitenkin hyvin tänään.
(jos ei pahaa palovammaa lasketa) mukaan).
Äitienpäivä aamiainen oli dagiksessa.
M oli istuttanut mulle auringonkukan taimenen sekä piirtänyt kortin.
Kortista en pysty laittamaan kuvaa koska siinä myös M kuva.
M oli niin onneissaan kun antoi lahjan mulle.
Ja jouduin mäkin ehkä hieman pidättelemään itkua kun lahjan sain.


Nyt ton koiruuden kanssa lenkille!

Ihanaa, parempaa viikkoa!


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä ♥

Kolmas äitienpäivä mulle tänään. 
Olen onnellinen saada olla äiti,
tärkein ihminen pienellä prinsessalle. 

M on askarrellut dagiksessa kuulema jotain,
mutta huomenna aamulla vasta on 
äitienpäivä aamupala daiksessa
eli huomiseen saakka saan olla jännityksessä.

Meidän äitienpäivä aamu alkoi 
lastenohelmien parissa sekä hyvän aamupalan.
Äitienpäivä aamupala pöytään kuuluu ehdottomasti 
jonkunsortin kakku.
Tänä vuonna leivoin eilen illalla
mustikkamarmoroidun juustokakun.
Oli taivaallista.


Pitkän nautinnollisen aamupalan jälkeen
puettiin ja lähdettiin ulos.
Metsään, keräämään valkovuokkoja.
M valitsi itse ylleensä tyllimekon.







Valkovuokot tuo sen viimeisenkin tunnelman 
äitienpäivään.



Nauttikaa päivästänne ja siitä onnellisuudesta että saatte olla äiti,
Hyvää äitienpäivää!