torstai 27. syyskuuta 2012

Uhmatalosta päivää!

Mamma
``antaa vissy``
``antaa maaat``
``antaa russin``
MAMMAA!
``Nää'ä``
``vill int``
``Nää, MIN``
Niinkuin arvaattekin
meillä on valtava uhmakausi meneillään.
Tavaraa lentelee,
koitetaan lyödä,
syljetään,
huudetaan,
mikään ei mene niinkuin neiti itse haluisi.
Oli mukava käydä tänään hakemassa neitiKiukku
dagiksesta ku itsellä pää puudutettu ja ihan järkyttävä olo!
Oon ollu tänään meilahdessa punktoimassa poskionteloni.
IHAN JÄRKYTTÄVÄÄ HOMMAA!

Ennen punktoimista kävin kuitenkin nopee kaupoilla.
Aronin selvitymiskoriin on kaikki hankittuna jo paitsi alkot.
Kävin myös ostamassa uuden mekon lauantaihin.
Musta oli haaveissa mutta se väri olikin loppu.
Päädyin vihreeseen?!

kuinni kuolleen näköinen?! 
Järkyttävä vai hyvin järkyttävä?
En oo koskaan oikein pukeutunut vihreeseen 
ja sen takia varmaan tuntuu ja näyttää oudolle.
Mustat sukkikset ja nilkkurikorkkarit jalkaan niin ihan hyvä.
Niin ja musta nahkatakki ja huivi.
Pitää ehkä kuitenkin vähän vielä miettiä..

Samalla nappasin neitikiukulle mukaan
palapelin.
Hää laskee kummallakin kielellä nyt 
kymmeneen niin löysin oivallisen numero palapelin.





keskiviikko 26. syyskuuta 2012

KurisFloppi + Auttakaa!

Luulin jo pääseväni helpolla
kun löysin fb-kirppikseltä
kivan väriset kurikset
neidille.
Väärässä olin.
Kävin hakemassa kurikset viime perjantaina.
Himassa kun kokeiltiin neidille niin se 
hukku niihin.
Kurikset voi toki olla reilut 
mutta ei näin reilut!
Mega rasittavaa.



Sit kaipaisin vähän helppiä teiltä!
Ajattelin väsätä veljelleni 18-vuotis lahjaksi
selviytymispakkaukset.
Mitä sinne laittaisi?
Ainakin 

Pienen viinapullon
Pienen baileys-/salmari-/jekku pullon
ÄssäMix karkkipussin
Laastareita
Särkylääkettä
Boxerit
Kortsui

Mutta ehdotuksia, mitä vielä?

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kummipoika kastettiin

Niin nämä päivät vain kuluvat.
En kertakaikkien vain ehdi käydä
koneella.

Meille kuuluu vain hyvää tällähetkellä.
Mun flunssaa lukuunottamatta.
Normi syystauti.
Neitokainen on terve ja käy mielellään dagiksessa.
Oli kuitenkin kuulema ``kivaa`` ollut viettää vapaapäivää Umman kanssa
viime perjantai.



Vika työharjottelu viikko alkoi eilen.
Tänään kävi opettaja arvioinnilla.
Ahdistavaa ku ympärillä istuu
osaston hoitaja, tet-opettaja ja kenttä-ohjaaja.
Mut niinkun jo tiesin niin 
hyväskytty olen.
Parhaan mahdollisen sain, kolmosen.
Huomen iltavuoro, torstai ja perjantai aamu.
Sit on ohi!
Ajateltiinkin Emilian kanssa että leivotaan osastolle
kasa kuorutettuja muffinssei kiitoksesta näistä viikoista.

Viikonloppu vietettiin äidillä.
Isäpuoleni on Miamissa 
eli vähän äitiä oltiin auttamassa.
Äidillä oli järkyttävä sisustusvimma
ja päätti vaihtaa huoneiden järjeststä
ja vaihtaa vierashuoneesta heidän makkariks.
Jotain hyötyä reumastanikin, 
eipä tarvinnut auttaa kantamaan ;-D 
Äiti sai Ollinkaa hoitaa ne.

Sunnuntaina oli mulla hieman omaa-aikaa.

Vaatteet oli samat kuin Ollin kummitädin viiskymppisissä.
Kummipoikani kastettiin.
Oli kauniit ja pienimuotoiset ristiäiset Jennin vanhempien kotona.
Ekat koti ristiäiset missä kävin.
Kummipoikani sai kauniin nimen-
Amos Edvard Johannes.
Huippus ku jos äitini olisi saanut toisen pojan vielä
niin hänestä olisi tullut Amos. 
Amoshan on 'nurinpäin'
soma ;-)


Mieteittiin Jennin kanssa miten hassua.
Vielä ihan 6-vuotta sit oltiin kummatkin 
yläasteella käyviä kapinoivia teinejä.
Nyt ollaan kummatkin vastuullisia äitejä.
Ja 16-vuotta sitten oltiin kummatkin 
kaks pientä kaverusta hiekkalaatikon reunalla.
Liikuttavaa jotenkin.

Tänään on suuri päivä.
Aron veljeni täyttää 18 !
Lauantaina juhlitaan häntä kunnolla.
Oon jopa varautunut darrapäivään sunnuntain!
Neitokainen menee viettää pappa lauantai-sunnuntaita.
Juhlista kuitenkin lisää vielä.

Nyt jos suuntais suihkuun ja nukkumaan.
M on todella kiukkunen ja väsynyt ollut kuulema koko päivän.
Houh.

torstai 20. syyskuuta 2012

äidinrakkaus

Iha vain sen takia koska 
rakastan
valtavsti


M on ollut niin reipas
tämän uuden arjen keskellä.


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vauva(kuumetta)... noei!

Toka vikaa työharjottelu viikkoa viedään.
Huomenna olisi päivä vapaa mutta yöksi töhin.
Ei siin mitään, muttaku ei saa edes rahaa..

Tää viikko on hurahatnut vain yhtäkkiä keskiviikkoon.
Tosin olin eilen jo ihan keskiviikossa jostain syystä.
Varmaan ku olin ma illan töissä ja eilen menin aamuun niin se jotenkin sekotti.
Yleensä ku tehdään kaks iltaa ja aamu.

Huomenna tulee äiti nukkumaan neitokaisen kanssa
kun meen töihin.
Perjantai aamuna ku pääsen puol kahdeksan niin suuntaan suoraan kotiin
ja lähdetään sit Hindsbyhyn.
Eka käydään Mellunkylän kautta hakemassa ostamani kurikset neidille.
Sit Hindsbyyhyn nukkumaan!
Äiti ja neitokainen saa keksiä jotain hauskaa sille päivälle sit.

Vaikka eilen väsytti ihan järkyttävästi koko päivän 
niin oli piristävää saada 6 viikkoisen kummipoikani 
hoitoon.
Jenni kävi äitinsä kanssa shoppailemassa Jumbossa
ja sen aikaan, vajaa 4h oli poitsu hyvässä hoidossa.
Syliä ja hoivausta säteli kolmesta eri sylistä.
Neitokainen oli tosin hieman mustis mutta kyllä se siitä
ja kun Olli oli myös niin neiti riehu hänenkaa.
Suloisuuden huippu oli kuitenkin ku menin nukuttaa neitokaista
 niin Olli hoiti vauvaa,
 syötti sekä nukutti vauvan vaunuihin.
Aaaws!




Huomasin äsken et neiti on hakenut jostain(?)
vaniljiakastiketta ja vetelee sitä suoraan purkin suuhunsa,
öh..?
Tuo on niin ovela,
 hää kantelee vessan jakkaraakin joka paikkaan
ja jos ei yllä niin menee sen päälle seisomaan niin yltää varmasti!
Dagiksestakin on tullut niin paljon uusia oppeja kuin 
esim kielen näyttäminen.

Mut nyt viemään tuo vaniljiakastike 
suu pesulle

maanantai 17. syyskuuta 2012

Viikonloppu sekä ma aamun tappelut

Sitä onoppinut arvostamaan viikonloopuja ihan eritavalla kuin ennen.
Rauhallisia aamuja, sängyssä löhöilyä pitkään 
lastenohjelmia katsellessa.
Brunssi tapaiset aamupalat.
Ulkoilua, kävelyä, nauttimista.
Ruoan laittoa.
Leipomista.
Saunomista.

Meidän viikonloppu oli tehty noista kaikista.

Eilen tosin oli sellanen 
"aivot narikassa"- päivä.
Löi oikeesti tyhjää jatkuvasti.
Piti käydä automaatilla niin en muistanut tunnuslukuanikaan.
Ovikoodia kokeilin jatkuvasti kunnes yhtäkkiä tajus että täähän on ovikoodin numero!
Onneks oikeekin tunnusluku tuli lopulta mieleen.
Leivoin omenapiirakkakin eilen.
No, mitä nyt kananmunat ja sokeri-kaneli sekoitus jäi pois.
Onneks tuli kuitenkin syötävää!


Rasittavaa oikeesti tollaset päivät.

Perjantaina töitten jälkeen 
halusin keksiä jotain hauskaa.
Kysyin neidiltä kenenkää lähdetään kiikkumaan.
"A'am" vastasi hän.
Neidin harmikseen ja mun lähti 
Emma & Adam sukuloimaan viikonlopuksi.
No, sit ajattelin et voishan sitä soittaa neidin tädille ja kysyä lähteekö 
serkkutytöt puistoilee ruoan jälkeen.
Lähtihän ne mielellän.
Oli hauskaa, kun en ole siilleen tekemisissä enään 
neidin isän puolen suvunkanssa, paitsi T:n mummon.
T:n siskon kanssa ollaan kyllä ystäviä mutta yhteydenpito on vain jäänyt eron jälkeen.
T:n äidinkanssa en sit taas ollenkaan ole yhteydessä ja ei mieli teekkään...
Kuitenkin, en ollut Emmiä + serkkuherkkui nähnyt neidin 2v juhlien jälkeen, 
oli mukava nähdä!



tuo isompi serkkusella oli vauhti päällä ettei kerennyt koskaan kuvaan!

Lauantaina tuli Olli aamupäivästä.
Lähdettiin kauppaan sekä puistoon.
Piti kokata jo tuolloin mut kumpikaan ei oikein jaksanut.
Neidille oli ruokaa kaapissa eli päätettiin Ollin kanssa 
hakea pitsat neidin päikkäreiden aikaan.
Illalla oli sauna 
minkä jälkeen neiti simahti 
ja me ruvettiin Ollin kanssa kattomaan leffaa.

Sunnuntai meniki yökkäripäivänä
siihen klo. 15 asti!
Oli ihanaa :-D
Päikkäreitten jälkeen lähdettiin ulkoilee 
ja sit kotiin tekemään ruokaa.
Kanakiusausta.


Perjantaina kaivoin tuolta kaapista Emmille
neidin vanhoi haalareita.
Samalla löytyi sellasia haalareita mitkä olin jo unohtanut.
Esim. tuon vaaleanpunaisen mikä oli eilen päällä.
Ja sama haalari pistettiin tänäänkin dagikseen ku neiti halusi välttämättä sen!
Mun makuun menee kyllä liian vaaleanpunaiseks niin laitoin tänään neidille päähän 
pantteripipon mielummin ku tuon apina.

Nyt jos jaktaisia tappelua tuon T:n kanssa.
Mukavaa tällänen näin heti maanantai aamupäivänä.
Houh
-.-'

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kuoleman porteilla

"elä mun käsiini kuole, saatana"
oli ajatuksissani about 2h sitten.

Kerrankin pääsin käymään tossa meidän lähi S-marketissa yksin.
Vein pulloi ja hain leivät.

Tulin kassalle ku näin naisen makaavan, tärisevän lattialla.
Kukaan ei tehnyt mitään.
Kaikki seisoi vain paikoillaan silmät pyöreenä.
No mä en ees ajatellut, heivasain leivät kassahihnalle ja menin naisen luokse. 
Uskon vahvasti että oli saanut voimakkaan epileptisen kohtauksen.
Kun tulin hänen luoksensa hän hengitti hyvin raskaasti ja voimakkaasti.
Yhtäkkiä kuitenkin loppui hengitys ja en löytänyt pulssia.
Aloitin elvytyksen.
En tarvinnut kuitenkin ku painaa 5 kertaa kun sydän rupesi jälleen lyömään.
Käänsin hänet kyljelleen.
Pidin hengitystiet vapaina sekä kyljellään kunnes ambulanssai saapui paikalle.

Olen aina koulussa miettinyt että jos tulee tilanne että joutuu elvyttämään
niin miten muistaa kaiken?
Kyllä kaikki vain tulee mieleen ku sellainen tilanne on,
näköjään.
En edes miettinyt mitään, tein vain.

Kotiin ku pääsin huomasin miten tärisin ja kävin ylikierroksilla.
Adrenaliinit hieman korkealla.
Iltapuuron keittokin jo oli vaikeaa.
Nyt kuitenkin rauhottunut, neidinkin saanut unille.

Ei oo monta kertaan tässä 21-vuoden aikana ollut oikeesti 
ylepä itsestäni.
Pakko kyllä nyt sanoa että 
nyt olen.


torstai 13. syyskuuta 2012

Ilta halit ♥

Neitokainen yöunosilla 
sekä mulla Dance tässä taustalla pyörimässä.
Ja hieman sosiaalisia kontakteja naamakirjan kautta.. ;D

Tuntuu tuo työharjottelun stressi hieman helpottuneen nyt.
Tai huomenna on ensinmäinen näyttöpäivä mutta en vedä asiasta stressiä,
tiedän että ohjaajani tietää että osan kaiken.
Kaikki kirjalliset työt on nyt pulkassa eli ei paineita niistäkään.
Onneks huomenna on kuitenkin 
perjantai!


Viikonloppu ollaa kotona.
Lauantaina vois käydä Senaatintorilla 
kuuntelemassa Jukka Poikaa mutta ei lähdetä jos sataa.
Vi ser.
Aiankin omppupiirakan ajattelin leipasta
tuoreista omenoista mitä sain kassillisen.
Kaikki ei toho piirakkaan mene eli vois myös pistää kuivuriin ja kuivattaa
omenalastuiksi.

Neitokaisen pappa tuli tähän meille klo. 16 jälkeen.
He lähtivät ulkoilemaan sekä mä kävin Ollilla. 
Kaupan kautta tulin kotiin siinä puol seitsemän maissa
sekä siinä samalla lähti T:kin kotiin.
Ruvettiin neidinkaa keittää iltapuurot ja iltapesuille.


Neitokainen vetäs aamulla kunnon lipat keittiössä.
Kompastu mattoon ja lens suoraa keittiönkaappia kohti.
Onneksi pienellä kuhmulla selvittiin.

Aamuhalit 


Nyt iltahalit kaikille,
öitä

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

12.09.12

Reilu kymmenen tunnin yöunien jälkeen
oli aika virkeä olo koko päivän.
Neiti ei vaan meinannut millään haluta herätä aamulla
vaikka olikin eilen jo kahdeksan aikaan unessa.
Sain lopulta sängystä neidin ylös ja annoin nektariinin ja lasin vettä.
Vaatteet päälle ja dagikselle.
Matkalla dagikseen M valitteli kovasti
"pipi mage, pipi mage"
mutta vaikutti kuitenkin hyvän vointiselta.
Mainitsin asiasta dagiksessa tädille, hän sit sanoi
"meillähän on vatsatautia liikkeelle, eilen oksensi yks lapsi pk-päivän jälkeen"
Vi**u jippii ajattelin siinä vaiheessa.
Onneksi ei oo meille vielä mitään vatsataudin oireita ilmennyt.
*koppkopp*

Kuhan pääsin klo. 15:15 lähtemään sairaalalta 
menin suoraan hakemaan neidin ja matkan varrelta kotiin
katkaistiin hieman pihlajamarjan oksia.
Oksat pistettiin maljakkoon ja heti tuli syksynen lämmin fiilis keittiöön.




Nyt ruokakin valmis, syömään siis!
Lihamakaroonilaatikkoa tänään tarjolla.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Ahdistuksen keskellä

En voi tällä hetkellä hyvin.
Olen liian väsynyt.
En jaksa.

Tää työharjottelu tuottaa mulle ihan järkyttävästi
 paineita sekä stressiä.
Menettänyt yöuneni sekä ruokahaluni. 

Tiesin jo ennenku alotin työharjottelun että tästä ei tule helppoa.
En ole koskaan viihtynyt vanhusten parissa.
Etenkään heidän hoitamista.
Nyt olen vielä enempi sitä mieltä etten halua tehdä töitä vanhusten kanssa.
Nostan todella hattua heille ketkä siinä työssä viihtyvät sekä nauttivat!

Sain kuitenkin eilen lähetettyä opettajalleni 
työharjotusnäytön kirjallisen suunnitelman.
Tänään tuli onneksi myös kiitokset hyvästä työstä ja että hyväksytty olen,
ainakin kirjallisen suunnittelman kanssa.
Tiedän kuitenkin että olen myös hyväksytty koko työharjottelusta
ja käytännön tentti-viikostakin.

Meidän arki on vain niin radikaalisesti muuttunut.
Neiti aloitti dagiksen,
minä koulun mistä suoraan yli 7h työharjottelu päivät
sekä 
uusi parisuhde.

Kaikki noi rupesi vain ahdistaa sunnuntaina
kun palattiin Ollin kanssa Helsinkiin.
Tajusin myös että haluan pois täältä Helsingistä.
Onneksi se mahdollisuus on olemassa,
 meinaan kyllä myös käyttää sitä mahdollisuutta.

Ettei tuu väärinkäsityksiä-
Jaksan kyllä todellakin arkeani, vaikka väsyttääkin ja välillä ahdistaa.
Jaksan kyllä todellakin neitokaisen kanssa puuhailla,
pussailla & halailla.
Jaksan ja haluan olla onnellinen Ollin kanssa. 

Olimme siis lauantaina Ollin kummitädin 
viiskymppisissä.
Oli ihana reissu, sai taas ihan vain olla, rentoutua 
ja olla kenestäkään vastuussa.
Aluksi oli kyllä todella vaikeeta rentoutua.
Aamumme alkoi nimittäin Lastenklinikka reissulla,
neitokaisella kummatkin korvat tulehtuneet sekä kuumetta pukkasi.
Onneksi M ja pappa pärjäsivät hyvin ja pystyin luottamaan T:hen (neidin pappa)
Juhlat olivat mukavat, hyvää ruokaa, live musiikkia, leikkejä sekä puheita.
Oli mukava nähdä Ollin sukua sekä vanhempia uudestaan.
Juhlien jälkeen käytiin Kouvolan Film Townista vuokraamasta leffa herkkujen keran.
Minkä jälkeen suunnattiin Ollin vanhempien asunnolle Kuusankoskelle minne piilouduttiin seuraavat 15h.
Ollin vanhemmat menivät mökkillensä



Tänään
työharjottelu päviän jälkeen suuntasin heti hakemaan neitokaisen.
Dagiksessahan menee neidillä hyvin.
Syö, nukkuu sekä tekee pissat pottaan.
Leikkii kuulema myös toisten lasten kanssa.
Tänään tosin ku haein neitokaisen niin ihan yksin hän hiekkalaatikossa istui
tekemässä hiekkakakkuja, tyytyväisen näköinen oli kuitenkin.
Mutta riipasi kyllä sydämestä ku istui siinä ihan yksin..
Tänään olisi ollut nyt ilta kuudelta 
vanhempainilta dagiksessa mutta päätin jättää väliin.
Olisin saanut M leikkimään serkuksien luokse mutta en halunnut,
nyt tuntuu vain siltä että haluan olla neidin kanssa kahdestaan.
Ollikin meni kotiin eilen illalla, silläkin tiukkaa töissä, haluaa hieman rauhottua kotiinsa.
No, ymmärtää sen.
Yhden yön nukkunut uudessa kodissa minne muutti 2 viikkoa sitten.
Hyvä sinnekkin hieman kotiutua :-D

Mun ja neidin iltapäivä on tosin ollut hieman tälläinen.


hän veti ihan järkyttävät itkupotkuraivarit ku ei Umma vastannut puhelimeen.
Onneks itkut itkettiin suht nopeesti ja leikit alkoivat taas.
Nyt hieman uutta Nalle Puh- elokuvaa minkä Olli osti 
Kouvola tuliasena hänelle.

Itse sain onneksi imuroitua ja tiskattua
päivällisen jälkeen.
Nyt voiskin suunnata suihkuun ja kylpyyn 
minkä jälkeen iltapalalle ja salkkareita.

to day!
PeeÄss!
Se ohjelma missä neitokainen oli mukana 
on alkanut kakkosella ;-)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Ilotulituksellinen Perjantai aamu!

Aamulla oli kyllä niin väsy 
ettei herätty edes neidinkaa herätyskelloon.
Paitsi että heräsin kyllä kuitenkin Ollin kelloon, 
omaan en sit noteerannut ollenkaan..
Onneks mulla on iltavuoro eli ei paniikkia
paitsi että neiti piti viedä dagikseen aamupalalle
että itse pääsen näitten koulu hommien pariin..
Ehdittiin kuitenkin hyvin aamupalalle.

Eilinen oli mennyt ihan yli odotusten 
täällä kotona Mimmillä ja neidillä.
Heti ku Mimmi meille tuli niin äiti ei saanut tehdä mitään enään!
Käytiin eka kaikki kolme koirankaa lenkillä
ja sen jälkeen tultiin kotiin tekemään
kanakastiketta sekä pastaa.




Tuolla neitokaisella on ihan älyttömästi virtaa aina
dagiksen jälkeen.
Ylikierroksilla käypi ehkäpä?!
Jakso juosta, hyppia ja välillä ihan vähän kävellä
lenkin aikana.



Meillä on täällä ihan huiput ulkoilumahdollisuudet.
Täällä pystyy todella hyvin lenkittämään esim. just koiria..
.. pientä chihua odotellessa ;-)
NOEI, tai siis joo!
Mutta en ota koiraa kerrostaloon,
piste!

Syötiin ja siinä samalla kuunneltiin sitä 
mun haastattelua.
Oli joo aikamoista kuunnella itteensä..
Mutta, ihan hyvää feedbackia oon haastattelusta saanut.
Jopa veljeltäni!

Hieman ennen kahdeksaa lähdettiin Ollin kanssa sit keskustaan päin.
Ilotulituksiin.
Oltiin kuitenkin jo 10 yli kahdeksan rauttiksella
eli päätettiin että käydään nyt ostamassa se
viiskymppis lahja ja kortti, 
eipä tarvitse sitä sit lauantaina stressata.
Päädyttiin kirjaan.
Huomenna jos ehdin niin lisää juhla-asustani sekä lahjasta!

Pienten shoppailujen jälkeen ruvettiin kävelemään Hietsuun päin.
Eka oli tarkoitus mennä Länsi-satamalle
mutta päädyttiin Hietsuun kuitenkin,
kaikkein parhaat näkymät!
Emme kyllä olleet todellakaan ainuita siellä, 
ihmisiä oli paljon.
Oli kyllä upeet ilotulitukset!
Ja paras voitti, 
ylivoimaisesti paras olikin.
Me lähdettiin jo viimeisten ilotulituksien aikana,
vältyttiin siitä jonotuksesta bussiin
ja oltiinkin kotona jo ennen yhtätoista.
Kuvia en jaksanut sen kummemmin räpisä, 
oli mukavampaa nauttia ihan omilla silmillä eikä linssin läpi.


Tässä voittajat!

torstai 6. syyskuuta 2012

Radio X3M sekä tunnustuksia parisuhteesta.. ;-)

Mustikkapiirakas ja kupponen teetä.
Näillä mentiin sekä radiohaastattelu.
Tänään klo. 18-19 puhutaan Radio X3M:issä 
minkälaista on olla nuori äiti.
Kuuntele, niin tiedät minkälaisena minä koean
elämäni nuorena äitinä!

Neitokainen on dagiksessa sekä mä oon väsännyt 
kirjallisia koulutehtäviä.


Tää viikko on muutenkin mennyt super nopeasti,
huomenna on jo pejantai!
Tiistaina käytiin töitteni jälkeen Jumboilemassa.

M sekä Helmi-Sofia syömässä ravintolassa
Piti saada ostettua ne neidin kurikset mutta päätinkin että tilaan ne netistä.
Löysin Stadiumista kivat kurikset mutta
onko tyhmää että sadetakissa on fleece vuori?!
Onko liian kuuma, hiostava?
Löysin kuitenkin neidille kivan syyspipon
sekä vähän pikkareita.
Tuo pipo sopii täydellisesti neidin syystamineisiin
mitkä ovat puna-mustat.


Itsellenikin löysin kivan syyspipon, samantapaisen mutta mustan.
Sekä alusvaatteita ja stay up sukat hameen alle lauantaiks ;-)
Ahdistaa ajatuskin tällähetkellä sukkahousuista!
Ollaan menossa siis Kouvola- Kuusankoski akselille,
viiskymppisille.
Minä ja Olli.

Muistatteko kun kirjotin 
tämän purkauksen?
No, tuo +25 jäi hieman nyt vain haaveeksi mutta
olen löytänyt sen ihanan, miehekkään, tummahiuksisen miehen.
Olen onnellinen, jopa rakastunut.
Ehkä te oottekin pystyneet sen rivienvälistä täällä lukea?
Kyllä, Olli on tuo ihana mies.
Olemme tapailleet ihan kesän alusta asti,
seurustelu suhteen aloittaminen oli minulle jotenkin ekaksi hyvin
ahdistava ajatus.
Se ahdistus loppui kyllä aika nopeasti.
Tällähetkellä olen siis onnellisesti hyvässä parisuhteessa!
Sekä tärkeintä, Olli ja M tulee loistavasti toimeen.
Olli tykkää puuhastella neidinkaa sekä toisinpäin.
Pakko tunnustaa, en ole koskaan ollut parisuhteessa näin onnellinen.
"koska olet maailman paras tyttöystävä"
oli se lause kun Olli toi sunnuntaina mulle kukkia.
Tossa miehessä on kaikki mitä mieheltä tarvitsen!



Tänään meillä onkin tarkoitus
mennä ekoille "virallisille"
treffeille!
Ilotulituksia keskustaan ihailemaan sekä syömään.
Näillänäkymillä mennäänkin autolla ku vettä sataa joka toinen minuutti
Mukavaa, tehdä jotain arjesta poikkeavaa arjen keskellä!
Neitokainen jää tyytyväisenä parhaan kummitädin kanssa,
Mimmin!
Mimmi odottaa varmaan eniten meidän lähtöä,
 pääsee yksin hoitelemaan ja puuhastelemaan neitosenkaa.
Huomenna nimittäin mulla iltavuoro niin Mimmi hakee M dagiksesta
ja  pääsevät jatkaa leikkejä yhdessä siihen nukkumaan menoon asti.

Nyt jos jatkais hieman vielä kouluhommia ja hakis sen jälkeen neitokaisen kotiin!

Asiasta kukkaruukkuun vielä-
Hyvää valtakunnalista meikitöntä päivää!
HEHE
Ootteko te ihan naturellina tänään liikenteessä?
Itse olen,
tosin illaksi meinaan kyllä hieman pakkelia naamaan pistää!



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Drömtårta

Olen tässä viimeiset kaks yötä nähnyt 
valtavavasti unia.
Perjantai- Lauantai välisenä yönä
näin painajaisia.
Viime yönä näin sit taas unta että
sain pienen tytön.
Ääripäästä toiseen.
En ole neidin syntymän jälkeen nähnyt 
kertaakaan unta että saisin lisää lapsia.
En oikein tiedä mitä ajatella.
No, onneksi unet on vain unia(?)

Palataan todellisuuteen.
M heräs tänään siinä kahdeksan jälkeen ja sanoi heti
"ei dagis"
Raasu, ei tänään dagikseen mutta huomenna sinne taas.
Aamupalat syötiin rauhassa sekä muumit katottiin yhdessä.
Muumien jälkeen vaatteet päälle ja ruvettiin leipomaan,
yhdessä.

soitin isälleni että saisin juuri sen kääretorttu respetin  mitä  tehtiin isäni kanssa yhdessä lapsena.




Neiti oli innoissaan mukana joka vaiheessa.
Välillä kun mun silmä vältti niin oli se pieni etusormi taikinassa
minkä jälkeen suussa.
suloista.


Nyt neiti nukkuu päikkäreitä
ja mä odottelen Ollia.
Välipalaks syödään drömtårta ala Ida & M !



Tunnustus ♥

Sain tunnustuksen Jenniltä, Twins blogin kirjoittajalta.
Kiitos ihana 


Tunnuksen mukana tulivat seuraavat ohjeet:

Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
Anna tunnustus viidelle(5) suosikki blogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
Kopio posti it- lappu ja liitä se blogiisi
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin vain kerrottu posti it- lapulla
ja toivo, että omat lempparibloggajasi jakavat sen eteenpäin.

Koitan valita sellaisia suosikki blogeja minne ei ole vielä haastettu heitetty.

Nuori nainen kirjoittelee arjestaansa
pienten lastensa kanssa.

Nepi on myöskin nuori äiti. Hän on juuri aloittanut työnsä
sekä pistänyt pienokaisensa hoitoon.

23-vuotias opiskeliatyttönen juuri mennyt naimisiin.
Olen hurahtanut hääblogeihin ja tämä on ehdottomasti yksi suosikeistani!

On suurenmoista seurata Emman sekä Adamin elämää
sekä odotusta pikkukakkoselle.

Ihania kuvia, kirjoituksia sisältävä blogi.
Väpä on suloisin!


lauantai 1. syyskuuta 2012

Syyskuun ensinmäinen- päivä Lintsillä

47 rekisteröityä lukijaa, mahtavaa!
Tervetuloa kirjoitusteni pariin kaikki uudet. 
Lupasinkin teille että kun 
50
on täynnä,
on tämän blogin ensinmäinen arvonta!

Ulkona ollaan oltu koko iltapäivän
vaikka satoikin.
Oltiin Millan kanssa sovittu jo kesällä että lähdetään 
muksujen kanssa Lintsille.
No, ylläri tämä meno venyi ja venyi
mut onneks saatiin kummankin aikatauluun sopimaan tämä päivä!
Huippu päivä Lintsillä siis takana vaikka satoikin..
Varpaat oli kyllä hieman jäässä kun kotiin päästiin.
Neiti simahti matkalla kotiin eli kävin kaupassa ennenku suunnattiin kotiin.

Vierailu Linnanmäellä oli neidin eka kerta.


En oo jotenkin raaskinut maksaa 18euroa 7 laitteesta mihinkä tuon kokoinen pääsee.
Nyt kuitenkin oli Millalla -50% lippulappunen 
eli kyllä mä sen 9euroa kehtaan 7 laitteesta maksaa..
Neidillä oli hauskaa ja tykkäs kovasti käydä eri laitteissa,
parissa käytiinkin se pari kertaa.
Jopa yksin Samun kanssa oli yhdessä laitteessa!

muksut ihanat 
Lounas oli syöyty jo ennenku lähdettiin Lintsille, eli ruokailut jäi tälläkertaan väliin.
Jotain extraa toi kuitenkin se ku neiti sai vetästä narusta.
Voittokin olisi voinut olla huonompi- prinsessa kynätarvike setti tuli nimittäin narun päädystä.




Niinkun kalenterissakin lukee niin tänään on se ensinmäinen syyspäivä.
Se näkyy!
Päälle sai pistää sukkahousut ja villapaidan.
Tosin itselleni en vielä sukkiksia laita
Pipokin oli kummankin päässä tänään ekaa kertaa.

päivän vaatteet
Käytiin neidin kanssa tässä illalla saunassa
minkä jälkeen syötiin iltapuurot.
Nyt pienokainen nukkuu ja mä nautin kynttilävalossa
tuoreitta patonkia auran keran
minkä jälkeen nukkumaan.

Hyvää yötä teillekkin!