perjantai 14. syyskuuta 2012

Kuoleman porteilla

"elä mun käsiini kuole, saatana"
oli ajatuksissani about 2h sitten.

Kerrankin pääsin käymään tossa meidän lähi S-marketissa yksin.
Vein pulloi ja hain leivät.

Tulin kassalle ku näin naisen makaavan, tärisevän lattialla.
Kukaan ei tehnyt mitään.
Kaikki seisoi vain paikoillaan silmät pyöreenä.
No mä en ees ajatellut, heivasain leivät kassahihnalle ja menin naisen luokse. 
Uskon vahvasti että oli saanut voimakkaan epileptisen kohtauksen.
Kun tulin hänen luoksensa hän hengitti hyvin raskaasti ja voimakkaasti.
Yhtäkkiä kuitenkin loppui hengitys ja en löytänyt pulssia.
Aloitin elvytyksen.
En tarvinnut kuitenkin ku painaa 5 kertaa kun sydän rupesi jälleen lyömään.
Käänsin hänet kyljelleen.
Pidin hengitystiet vapaina sekä kyljellään kunnes ambulanssai saapui paikalle.

Olen aina koulussa miettinyt että jos tulee tilanne että joutuu elvyttämään
niin miten muistaa kaiken?
Kyllä kaikki vain tulee mieleen ku sellainen tilanne on,
näköjään.
En edes miettinyt mitään, tein vain.

Kotiin ku pääsin huomasin miten tärisin ja kävin ylikierroksilla.
Adrenaliinit hieman korkealla.
Iltapuuron keittokin jo oli vaikeaa.
Nyt kuitenkin rauhottunut, neidinkin saanut unille.

Ei oo monta kertaan tässä 21-vuoden aikana ollut oikeesti 
ylepä itsestäni.
Pakko kyllä nyt sanoa että 
nyt olen.


6 kommenttia:

  1. Varmasti tietyllätavalla voimaannuttava kokemus! Hienoa, että susta löytyi naista toimimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietyllä tavalla kyllä. Hurjaahan tuo oli. Pakko on löytyä ku oon valinnut jo ammatikseni sellaisen alan mihin kuuluu ihmisten pelastaminen :-)

      Poista
  2. Tosi hienoa että löytyy tälläisiä ihmisiä kuin Sä olet ! Itse varmaan olisin kanssa kuulunut niihin jotka silmät pyöreinä tuijottaa enkä olisi mitään osannut tehdä.. :)

    VastaaPoista

Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥