keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

hohoj! Olemme hengissä!

Kolme viikkoa on ollut täällä suht hiljaista.
Kolme viikkoa on kohta pulkassa työharjoittelussa.
Ei kertakaikkien vain ehdi tulla kirjottelemaan.

Eilen olin 12-21.30 töissä 
sekä aamuksi menin taas takasin 7.30.
Eilen oli arviointikeskustelu koska perjataina vika pvä tässä paikassa.
Maanantaina uuteen paikkaan 6vkoa, missä on näytötkin.
Tästä harjottelusta tuli kuitenkin selvä kiitettävä.
Siihen mä toki aina tähtäänkin ;-)

Hyvistä tuloksista sain hieman silmäniloa arkeen.
Eilen ehdin nähdä M tunnin aamulla.
Ihan liian vähän, siitähän se huono omatuntkokin tuli.
M kuitenkin sopeutuu hyvin tälläseenkin vaihteluun välillä.
Eilen oli ollut kuulema huippua Umman kanssa.

M oli viikonlopun isällänsä.
Mä vietin viikonlopun miehen(i) seurassa.
Tästä miehestä on kyselty täältäkin ja en meinaa hänestä mitään paljastaa.
Paitsi että hän on huippu!
Ja okei, komekin ;-)

Itse tulin sunnuntaina kotiin aamupvällä junalla.
M tuli kotiin päikkäreitten jälkeen.
Oli ollut kuulema kauhean ikävä mammaa.
Ja oli mullakkin tuota pientä 



Pieni pika päivitys että ollaan hengissä!
Nyt sämpylöiden kimppuun.



1 kommentti:

Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥