sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Riemukas viikonloppu!

Mieletön viikonloppu.
Lastentahtista aika pitkälti.

Netta & Lilli tulivat reilu pari tunnin ajomatkan päästä 
lapsimessuilee sekä meille.
Oli mahtavaa nähdä jälleen.

Lapsimessuilla vierähti sellaset about viis tuntia
minkä jälkeen ajettiin vielä Jumboon Chicosiin syömään,
tyttöjen päivää vietettiin urakalla. 
Mutta oli kyllä mukavaa.

Messuilla oli vaikka mitä hauskaa
sekä tulihan sieltä osteltua vaikka mitä pientä.
M sai uuden kirjan, palapelin sekä xylitol tuotteita.
Ollaan neidin kanssa tehty diili että kun tulee kolme vuotta täyteen
niin hän saa maistaa purkkaa.
Eli ostin valmiiksi kunnon xylitol purkkaa purkin.
Ostin myös kummipojalle purulelun, hänelle ku hampaita pukkaa.




Mulla oli rattaat parkissa kunnes M alko väsy iskeä,
kävin hakee rattaat ja neiti pääsi päikkäreille.

Käytiin myös lemmikkimessujen puolella.
Siellä tapasin yhden siilikasvattajan kenen kanssa
olen jo spostaillut.
Meille on nimittäin muuttamassa
afrikkalainen kääpiösiili tässä jossain vaiheessa!

Eilinen ilta meni meidän osaltaan Netan kanssa 
väsyneissä sekä hajamielisissä fiiliksissä.
mm. jougurtti unohtu auton katolle..
Tytöt kuitenkin leikki ja jakso riehua loppuun asti.

Sukkahousu lapset
Netta & Lilli lähtivät 
aamulla kohti jäähallin kirppistä.
Me jäätiin M kanssa pukemaan ja siivoilemaan.
Puol 11 maissa nähtiinkin Emma + pojat.
Meidän vakkari puistossa järjestettiin tänään kevät tapahtuma.
Oli hevosajelua, poni ratsastusta, paloautoa, ongintaa, kasvomaalausta,
makkaran paistoa, vohveleita, ilmapalloja.
Ja ihana aurinko!

Ku kävin läpi koneella kuvia mitä otettiin Emman kanssa puistosta
tuli vain sellanen olo että ihanaa että mulla on Emma.
M ja Adamki ovat niin ihanat kaverukset.
Kohta pääsee Eliaskin mukaan leikkeihin.



Ehkä tuleva VPKlainen, äitinsä jalanjälkiä kulkee?! ;)


Nyt M päikkäreillä.
Kuhan neiti herää niin välipalaa masuun ja ulos!
Ehdottomasti pihalle vielä tänään.
Tulee niin hyvälle tuulelle tosta auringosta.

2 kommenttia:

  1. <3 ilman tätä blogia tuskin olisimme tavanneet :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa oli käydä, kiitos! mitä nyt vähän joo hajamielistä oli. :D naurattaa vieläkin tuo jugurtti purkki!

    VastaaPoista

Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥