Ihan mieletön viikonloppu takana.
Vaikka olenkin alkuviikon saikullaa
järkyttävän poskiontelotulehduksen takia
niin fiilis on hyvä.
Päätin äkillisesti torstain iltana että haluan lähtee äidille.
Haluan päästä rentoutumaan ja akkuja latailemaan kunnolla.
Pystyn toki kotonakin mutta landella se käy parhaiten.
Perjantaina pääsin jo puoli kahdelta töistä.
Kävin kahden jälkeen hakemassa M dagiksesta,
pakkasin autoon tavaroineen ja lähdettiin Hindsbyyhyn.
Mahtavaa oli että isäpuoleni lapsetkin olivat paikalla.
M sai kunnon leikkiseuraa.
Perjantaina vietettiin myös isäpuoleni synttäreitä, 41v!
Syötiin hieman juhlavaisempi iltapala,
kakkuineen.
Oli mukavaa.
Lauantaina M heräs lastenohjelmia katselemaan
ja mä jatkoin hieman torkkumista.
Kätevää ku siskopuolta pystyy käyttämään vähä lastenvahtina ;-)
Aamupalan jälkee lähdettiin nauttimaan aivan mielettömästä
kevät aamupäivästä!
Ja uloshan me jäätiinkin loppu päiväksi.
Vähän ennen puolta päivää lähdettiin käymään
moikkaamassa Jenniä ja kummipoikaani.
M ja A ei olleet aikoihin nähneet.
Tosin ei Jennikään M ollu pieneen aikaan nähnyt
ja oli kuulema likka kasvanut- niinkuin onkin.
Mä olin niin onnellinen ku katsoin
miten onnellisesti lapset leikki keskenään.
Samalla sain jutella parhaan ystävän kanssa ja vain nauttia.
M rupes rattaisiin päikkäreille ja mä rupesin kävelemään takas äidille.
Sain matkaseuraakin toiselta ystävältä, Kasperilta.
Iltapäivä meni ulkona ollessaan.
Pihalla leikkiessään.
Illansuussa tuli yllättävä meno.
Äiti kysy että haluisinko lähtee Jennin
kanssa hieman tanssimaan illalla.
M kanssa söin iltapalaa ja umma pisti neidin nukkumaan.
Oli rentouttavaa ja teki todella hyvää
olla Jennin kanssa ilman lapsia.
Me kummatkin tarvittiin sitä.
Käytiin Nikkilän omassa "yökerhossa"
danssailemassa ja naureskelemassa.
Tänään kuitenkin T keksi alkaa valittamaan
mun tanssi-illasta.
Ei kuulema ole aikuismaista/vastuullista
lähteä tanssimaan yhtäkkiä.
Olisin kuulema pitänyt hänelle ilmoittaa sekä viedä M hänelle.
Pikkase kiehahti tuo puhelu yli.
M:llä oli talo täynnä väkeä vahtimassa hänen untaan.
Mä olin kotona kun hän heräsi.
Eli no problem.

Tuossa se kirkko missä haluisin että mut vihittäis |

Onko se T sun tyttäresi isä?
VastaaPoistaKyllä on
Poista