sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kurkistus vaatteiden alle.

Se miten toisia haukutaan anorektikoiksi sekä bulimikoiksi tekee pahaa.
Voin uskoa että ihan samoin toisinpäin, läski. 

Mä olen saanut kuulla teini-iästä lähtien 
arvosteluita painostani
sekä tuntemattomilta että ystäviltä.
Se ei tunnu hyvälle.

En ole koskaan sairastanut anoreksiaa tai bulimiaa.
Sen sijaan olen teini-iässäni sairastanut masennusta mikä vaikutti ruokahaluuni.

Olen aina kamppailut painoni kanssa.
Vielä tänäkin päivänä.
Vaikka syön säännöllisesti ja terveellisestä, 
välillä myös epäterveellisesti niin paino ei vain nouse.

Kesällä -09 kuukauden reissun jälkeen 
äitini sanoi mulle että 
`hae apua, sä tarvitset Ida apua syömisesi kanssa`
Se oli vikatikki.
Suutuin, loukkaannuin ihan suunnattomasti
ja otin yhteyttä syömishäiriöklinikalle.
Sain ajan viikossa sinne, äiti oli onnellinen.
Mulla oli paha olo, tiesinhän mä että sinne klinikalle soitin äidin mieliks.
No, kävin sielä kerran viikossa.
Selvisihän se terapeutillekkin ettei mulla mitään syömishäiriötä ollut.
Sekä selvisihän se psyk.lääkärillekkin.

Kun M syntyi olisin toivonut että "ylimääräisiä" kiloja olisi jäänyt.
Olisin halunnut näyttää juuri synnyttäneeltä.
Päinvastoin, imettäminen kulutti sekä valvominen, ne niistä kiloista.

Tällähetkellä mulla on hyvä fiilis.
Syön säännöllisesti, jopa aamupalaa jälleen.
Tavotteena olisi että +5kg kesäksi.

Perjantaina kun juteltiin Mimmin kanssa niitä näitä
kysyin että sanoiko hänen isänsä kummisetäni ja veljensä jotain erikoista musta,
ja olivat he sanoneet.
"oliko Ida laihtunut jälleen"
olivat kysyneet Mimmiltä.
Mua loukkas, mulle tuli oikeesti todella paha mieli tosta kysymyksestä.
Teen kuitenkin paljon töitä tällähetkellä että painoni nousisi.
No, niinkuin Mimmi sanoi niin hänen mielestä en ole laihtunut 
sekä ei N Ja M voi tietää paksun toppatakin alta olenko laihtunut vai en.

Mua vaan niin ottaa päähän arvostelu toisten painosta.

Kotoa ei löydy vaakaa, en kyttää painoani millään tavalla.
Kyllä sen huomaa kun kiloja on tullut, tai päinvastoin.
Kävin kuitenkin viikko sitten huvikseni vaa'alla Karjaalla.
Tämän hetkinen painoindeksi on 18,1 
"Normaali alhasempi paino, päästääksesi normaali painoon sinun tulisi lihottaa 1,1kg"

Kuvat otettu perjantaina. Mimmi toi thaimaasta uudet bikinit tuliaiseksi

Tässä kevään aikana tuun varmasti kirjottelemaan
enempi ajatuksia lihottamisesta.

10 kommenttia:

  1. Tämä postaus osui ja upposi! Itse myös taistellut painoni kanssa koko ikäni, jos raskausaikaa ei huomioida niin en ole koskaan ollut kunnolla "normaalipainoinen" ja olen saanut kuulla paljon mm. anoreksiasyytöksiä vaikka en ole koskaan ollut syömishäiriöinen. Tekee tosi pahaa, kun oma paino ja ulkonäkö on muille vapaata riistaa ja niin tutut kuin tuntemattomatkin arvostelevat ja haukkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että löytyy "kohtalotovereita". Se on kauheeta miten toisten ulkonäkö on niin puhuttava aihe, etenkin heti jos poiekkaa jollakin tapaa, olisi kyseessä sitten hoikka tai ylipainoinen ihminen.

      Poista
  2. Siis törkeetä, voi jösses! siis miettiä sun painoas! en tiiä paljonko painat, mutta kuvista päätellen oot reilusti hoikka mutta et mikään anorektikko! :) sun painotavote on varmaan ihan realistinen? mulla on taas tavote - 5kiloa, oon tällähetkellä meidän työporukastaki isoin ja isoimpana haluan toistaseksi pysyäkkin.. :D ja kesä tulee, ääks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se törkeetä sekä loukkaavaa. On realistinen ja on jopa keskutseltu sen tiimoilta ravitsemuserapeutin kanssa että pt:ni kanssa, eli setäni :D

      Tsemppiä sinnekkin!

      Poista
  3. Hmm nyt en pääse tarkistamaan mitä kirjotin muttao ma tavote on siis -5kg eikä +5kg jos niin kirjotin, sekasin meni :D

    VastaaPoista
  4. Nainen sulla on täydellinen kroppa ! Ei todellakaan mitenkään anorektinen ! Sun pitäisi alkaa käymään salilla jotta saisit lihaksia jne, pärjäisit varmasti fitness piireissä ;) tsemppiä tavoitteeseesi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Haaveleinhan mä käydä salilla kunnolla, mutta niveleni ei kestä :(

      Poista
  5. Varmasti loukkaavaa.. :/ Meillä miehellä on sama "ongelma".. eli painoa ei tule, ei sitten millään.. ja on varmasti ollut kuluttavaa kuunnella toisten kommentteja.

    VastaaPoista
  6. Hei,olen lukenut jo jonkin aikaa blogiasi ja olisi kiva lukea joskus kokonainen postaus ruotsiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä toteutankin toiveen joku kerta, kiitos ieasta :-)

      Poista

Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥