Edelleenkin pyjamat päällä
sekä M päikkäreillä.
Sunnuntai, kotona.
Tultiin eilen kotiin iltapäivällä.
Meidän lähtö venähti hieman,
piti lähtee M päikkäriaikaan mutta
voihan se M nukkua päikkärit hieman myöhempääkin ;-)
Lauantai huipuentui kuitenkin-
tadaa
Se on täällä.
Kuvaamaan en oo vielä päässyt,
muistikortti kaupoille tässä joutaa ennen sitä.
Olen niin onnellinen, pitkään haaveillut järkkäristä ja nyt se on mun pöydällä.
Kaikenlisäksi, se on mun!
Kiitos äiti & isäpuoli ♥
Ilta meni M kanssa saunassa käydessä sekä Putoista katsellessa,
herkkujen parissa.
M nukahti yöunille vähän ennen kymmentä
minkä jälkeen itse jatkoin omaa-aikaani.
Elokuva ja lasillinen valkkaria.
Huomenna alkaisi sitten jälleen arki.
Tuntuu pahalle, viihdytään kummatkin M kanssa niin hyvin kotona.
Voi ku saisi vielä olla kotona.
No, M viihtyy myös dagiksessa ja saanpahan itse opinnot valmiiksi joskus..
Mulla alkaa koulu vasta tiistaina, mutta tasan klo 8:oo
mikä tarkoittaa että M dagikseen 7:15.
Noin rajulla alotuksella ei ole reilua alottaa,
siksipä M menee huomenna aamupalaksi dagikseen.
Itse käyn alennusmyynnit läpi minkä jälkeen haen M kotiin heti päikkäreiden jälkeen.
Meidän joululoma oli kuitenkin
onnistunut, ihana.
♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥