perjantai 4. tammikuuta 2013

Viimeinen lomapäivä Karjaalla

Viimeistä lomapäivää viedään, Karjaalla.
Tultiin tänne toissapäivänä.
M on niin innoissaan junalla matkustamisesta nyt että
junalla me tänne hurautettiin.
Kotiin päästään kuitenkin autolla kun
Aron, Ida ja isäni tulee tänne tänään.
Kotiin lähdemme huomenna.
Tänään näin jälkikäteen hieman uuden vuodeen kunniaksi illallinen.
 
Aina kun täällä Karjaalla ollaan niin
se pakollinen kirppis kierros on tehtävä!
Mutta tälläkertaa ei löytyny oikeesti melkeen mitään.
Tyhjinkäsin ei kuitenkaan jouduttu kävelee ulos,
löysin aivan mielettömät korkkarit kesäks.
Seitsemällä eurolla.
 
 
Käytiin me koluamassa alennusmyynnitkin läpi.
M sai uuden kylpytakin ja mä aamutossut, alusvaatteita sekä pyjamahousut.
Uudet farkut olisi kivat löytää vielä jostain.
 
Nää päivät menee ihan liian nopeesti,
pari tuntia vuorokaudessa lisää olisi passeli.
Meidän piti eilen leipoo suklaakakku sekä sämpylöytä.
No, ei ehditty ku leipasta sämpylöitä koska kello oli jo ilta.
 

 
Fammu oli ostanut M:lle mahtavan uuden lehmä-essun.
Neiti kun kotonakin kokkailee ja leipoo niin paljon niin nyt on oma essu!
Ja joo, en saa siirettyä essu kuvaa puhelimesta koneelle..
 
Nyt leffan pariin ennenkun nuo muut tulee ja M herää!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥