keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kahdeksas elokuuta 2012

En usko tätä itsekkään-
Olen hereillä tähän aikaan,
en ole päikkäreillä!
Oon ollu edelleen niin väsynyt että oon 
pari tunnin päikkärit neidinkaa vetässy joka päivä.

Tänään on kuitenkin virkeä olo.
Neidin kuume oli nopeesti ohimenevää, onneksi.
Päästiin tänään taas dagikselle.
Siellä menikin paremmin kun viime viikolla,
ottii jopa kontaktia enempi hoitajiin ja ei kokoajan ollut tarketunut minuun kiinni.
Hyvät fiilikset senkin takia jo.

Ens viikolla voisi alkaa jo treenailee
pieniä hetkiä niin että poistun.
Ihan vaan sisälle ja M jää ulos.
Niin että huomaa neiti ettei häntä sinne jätetä,
äiti tulee kyllä takaisin.

Ei ole enään niin toivoton olo.
Kyllä hän dagikseen sopeutuu.

Alku viikko sairastettiin siis kotona.
Kateltiin elokuvia,
 nukuttiin pitkään, 
kylvettii keskellä päivää
sekä taiteilija kun neiti on niin 
maalailtiin.
Tälläkertaa vesiväreillä.



Meillä on suvussa taiteilijoita-
on kuvataitelijoita,
sekä
keramiikka taiteilojoita.
Tuleekohan neidistäkin jokin suuri taiteilija myöskin?!

Mun mielestä lapsen pitää saada toteuttaa itseäänsä
ja maalaamalla, piirtämälle sen pystyy tuomaan loistavasti esille.
Olen hämmästynyt kun jotkut vanhemmat eivät anna lasten maalata 
koska he pelkäävät esim että paikat likaantuu.
Hej haloo!
tietenkin ne likaantuu, mutta entäs sitten?!

Meillä M on saanut toteuttaa itseänsä 
jo ennenku kynä pysy kädessä-
sormiväreillä!

Oli jotain niin ihanaa nähdä 
kun pieni maalailee.

Maalaillaanko teillä paljon?!

Mulla oli aamulla ihan järjetön
bad hair day!
Mutta onneks löytyy helppo ratkasu siihenkin nykysin.
Nimittäin nuttura'donitsi'
ihan sika helppo ja makee!


Nyt jatkan kirjottamista, yhtä postausta-
olen kirjotellut sitä jo kohta kuukauden.
Unelmani tulevaisuus
Miltä kuulostaa?

3 kommenttia:

  1. Me ollaan pari kertaa kokeiltu sormivärejä, mutta meidän poika on niin "neiti" :D Että ei tykkää kun sormet likaantuu, mutta piirtämisestä, ja värittämisestä tykkää :) Vesivärejä ei olla vielä koekiltu, mutta oon miettiny, että pitäs varmaan ostaa ihan lähiaikoina Emilille omat vesivärit.
    Mua ei paikkojen likaantuminen haittaa, koska paikat voi aina pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihana Emil :-D
      Nimenomaan, kaiken saa pestyä ja jos vanhemmat on ostanu sellaset värit ettei lähde pesussa pois niin haloo, sillon vois miettiä miks lapsi edes niillä maalailee ;-)

      Poista
  2. Meillä maalaus on ihan hirmu kova juttu, Milla on tykännyt siitä pienestä pitäen aivan valtavasti. Miika puolestaan mieluummin piirtää tusseilla - niillä saa ilmeisesti kivemmat koukerot piirrettyä suoraan käteen. Tai paitaan. Eikä lähde ihan hetkessä pois... :D

    Hyvinkin kuule mahdollista, että sinun pikkuneidistä tulee taiteilija. Etenkin kun se piirre genetiikassa lymyilee :) Ja mikäs sen mukavampaa - luovat ihmiset ovat aina kiehtovia!

    VastaaPoista

Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥