Hengissä ollaan
vaikken ole kirjotellut.
En oo kertakaikkien vaa ehitnyt.
Nyt vasta ollaan M kanssa taas kahdestaan kotona.
Eilen oli talo täynnä porukka
sekä äiti jäi yks.
Oli ihana Helmi-Sofia 10kk leikkimässä M kanssa.
Isäpuoleni tädin tytöntöllerö.
En oikein tiedä mistä aloittaa
koska olisi niin paljon
kirjoteltavaa.
Viime viikonloppu oli
taivaallinen.
Pystyin rentoutumaan täysin vaikka
M olikin jatkuvasti mielessäni.
Olin kuitenkin jo itkenyt ikävät torstain iltana
kun katseltin nukkuvaa neitiä.
eli itkuilta säästyin viikonloppuna.
Joo'o.
M jäi ihan mielellään isällensä.
Heillä oli koko viikonloppu ohjelmaa,
eli ei ehtinyt ikäväkään tulla
kuulema
Perjantaina olivat olleet Sirkuksessa
sekä lauantaina HopLopissa.
papan kanssa sirkuksessa |
Sekä sunnutaina tulin jo hakemaan.
M tuli pieni hieman nyyhkyten syliini ja halusi kotiin.
Oli ihana sylivauva koko illan.
Me lähdettiin perjantaina
ajelamaan Kouvollan päin.
Ihan metsän keskelle hetkeks,
ihan hiljaisuuteen.
Tiiättekö, se oli niin ihanaa!
Olin niiin onnellinen siellä.
olen muuten edelleenkin hyvin onnellinen!
Lauantaina mut vietiin
vaeltamaan metsään, kallioille, järvenrantaan!
Kunnon eväät ja lämmintä mehua oli mukana,
taivaallista.
Olin saamassa sydäkohtauta
kun Olli yhtäkki sano
"varo, tossa on käärme"
"ai mitä, missä, kerrokerro!"-
menin paniikkiin :-D
Uskalsin kuitenkin ottaa kuvan, hui!
Eilen alkoi sit arki jälleen
ja torstaina se alkaa munkin kohdalla,
kouluun!
M oli eilen puolisen tuntia yksin
dagiksessa ja meni hyvin.
Tänään hän jäi sit kokonaan
ulkoilun ajaksi yksin sekä sovittiin
että soitan 11 aikoihin tarkistaakseen miten on mennyt
ja jääkö hän vielä syömäänkin ilman mua.
Soitin ja hoitajan mielestä voisin alkaa tulemaan.
Eli olinkin paikalla alle 10 minuutissa.
Paremmin menee kuitenkin kokoajan
sekä huomenna jää dagikseen myös yksin
ulkoilun sekä lounaan ajaksi- mulla onkin tapaaminen just klo 11.
Sekä torstaina hän jääkin sinne 8.30 siihen lounaaseen yksin.
Sit se alkaa.
Neidin tossuista-
nythän ne on dagiksessa
mutta päädyttiin M kanssa näihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän ajatukset kirjoituksestani tähän, kiitos ♥